Uusimmat

Tänään tv:ssä: Kotimainen toimintaelokuva, joka jäi kauas katsojatavoitteestaan – ”Olen kiitollinen tästäkin”, totesi ohjaaja 10 000 katsojasta

12.12.2020 12:14 Muropaketin toimitus

Vuonna 2017 valmistunut kotimainen supersankarielokuva Rendel uusitaan tänään Kutosella kello 21.00.

Jesse Haajan ohjaamassa Rendelissä ”Euroopan armottomin rikollisjärjestö VALA on jo vuosia lahjonut virkamiehiä runnoakseen läpi testaamattoman Nh25-rokotteen kolmannen maailman pahaa aavistamattomille markkinoille. Sitten kasvoton sankari Rendel aloittaa taistelunsa järjestöä vastaan.”

Rendelin pääosissa nähdään Kris Gummerus, Rami Rusinen, Renne Korppila, Matti Onnismaa, Alina Tomnikov, Aake Kalliala, Reino Nordin ja Anu Palevaara.

Rendeliä odotettiin ennen ensi-iltaa suurella mielenkiinnolla, mutta elokuva ei saanut väkeä vedettyä teattereihin toivotulla tavalla. Lopulta katsojamäärä jäi Suomessa vain 10 000 tienoille, mikä oli huomattavan kaukana tavoitteesta.

”Totta kai olisin halunnut että katsojia olisi ollut vähintään kymmenkertainen määrä, mutta liki 10 000 katsojaa on maksanut siitä, että näkee Rendelin. Se on minulle paljon. Kyllä meillä oli aika hyvin tiedossa, että Rendel tulee olemaan kova maakunnissa, ja että Helsinki tulee olemaan vaikea. Sieltä tulee kuitenkin joku 60–70 prosenttia kaikista Suomen katsojista. Voidaan kuitenkin sanoa, että olen erittäin tyytyväinen ja kiitollinen”, Haaja totesi Muropaketille syksyllä 2017.

Ulkomailla Rendel keräsi kuitenkin sen verran huomiota ja katsojia, että jatko-osa pistettiin tulille. Koronapandemian myötä se on kuitenkin nyt ikävästi limbossa, eikä julkaisusta ole mitään tietoa.