Uusimmat

Tänään tv:ssä: Melkein viiden tähden toimintahelmi Tom Cruiselta

29.04.2018 07:50 Muropaketin toimitus

Uusin Mission: Impossible -elokuva nähdään tänään Suomen televisiossa.

Mission: Impossible – Rogue Nation esitetään Nelosella kello 22.00-00.40.

Toimintaelokuvan jatko-osassa agentti Ethan Hunt (Tom Cruise) kumppaneineen on hankaluuksissa, kun heidän edustamansa IMF-järjestö lakkautetaan. Samaan aikaan mystinen terroristijärjestö, Syndikaatti, tekee maailmalla tuhojaan, mutta päättäjät eivät tahdo uskoa koko järjestön olemassaoloon.

Mission: Impossible – Rogue Nation on Muropaketin arvostelun mukaan neljän ja puolen tähden arvoinen toimintajännäri.

Tom Cruise on edelleen oivallinen leffatähti, vaikka hänet kokisi kuinka ärsyttäväksi. Miehen yksityiselämä sikseen, mutta varsinkin Mission: Impossible -leffasarjassa hän on juuri oikealla tavalla hullu ja karismaattinen. Herra voi olla sekopää ja saada katsojan raivoihinsa ylimielisellä hymyn ja irvistelyn välimuodollaan, mutta ainakin hän osaa näytellä ja nauraa itselleen. Cruise onnistuu esittämään Huntin roolin niin, ettei se vaikuta liikaa itsetarkoitukselliselta ”hei, katsokaa, olen yli viisikymppinen mies ja näin hyvässä kondiksessa ja pystyn tähän paremmin kuin nuoremmat kollegani” -pelleilyltä, ei ainakaan liikaa.

Arvio löytyy kokonaisuudessaan täältä:

Mission: Impossible – Rogue Nation on tämän kesän megaleffoista paras

Seuraava M:I-elokuva, Mission: Impossible – Fallout, saapuu Suomeen elokuun alussa.