Uusimmat

Tänään tv:ssä: Samuli Edelmannin ehkä pahin huti? Tämä elokuva ei kerännyt Suomessa edes 10 000 katsojaa

27.01.2022 08:47 Muropaketin toimitus

Rock´n Roll Never Dies

Samuli Edelmann on tullut tutuksi hittielokuvista ja on onnistunut menestymään muusikkonakin. Mutta kun elokuvat ja musiikki yhdistettiin vuonna 2006, oli tuloksena yksi näyttelijän uran pahimmista flopeista.

Yle TV2 esittää tänään kello 22.56 Rock´n Roll Never Dies -elokuvan.

Sen juonikuvaus kuuluu seuraavasti:

Rock´n roll never dies kertoo Tigeristä (Samuli Edelmann), kohta nelikymppisestä nuoresta miehestä, jolla on pirun hyvä Isä (Risto Tuorila) ja pirun hyvä Äiti (Marjukka Halttunen) ja pirun hyvä kitara ja pirun vilpitön mieli. Tiger osallistuu Työväenopiston luovan kirjoittamisen kurssille saadakseen uutta inspiraatiota biisien kirjoittamiseen. Hän kertoo tärkeimmistä elämänvaiheistaan: Jack Nevadasta (Ilkka Koivula) ja Pumpusta (Kari-Pekka Toivonen) ja bändistä, joka heillä kaksikymmentä vuotta sitten oli, sekä perheestään ja pikku poikana vanhuuteen kuolleesta veljestään Okusta. Synkät pilvet nousevat Tigerin kotikaupungin ylle, kun ainoa teollisuuslaitos, saha, uhataan lopettaa. Samaan aikaan Tiger saa kirjeen Amerikasta sahakonsernin perijältä Jack Nevadalta. Jack kutsuu Tigerin monen vuoden jälkeen soittokeikalle Helsinkiin, jonne hän on tulossa rekrytoimaan suoramarkkinointimyyjiä Eternal youth -ihmelääkkeelleen.

Juha Koirasen ohjaama ja käsikirjoittama elokuva ei löytänyt katsojia joulukuussa 2006 nimeksikään. Kaiken kaikkiaan Rock’n’ Roll Never Diesin kävi katsomassa vain 9856 katsojaa.

Rock´n Roll Never Diesin voi katsoa illalla suorana Yle Areenasta, mutta palvelun valikoimaan se ei jää.