Uusimmat

Tänään tv:ssä: Sylvester Stallonen elokuva, jota tehdessä toimintalegenda oli kurjassa kunnossa – Syytti asiasta Robert DeNiro

16.04.2021 14:02 Muropaketin toimitus

Rocky ei suinkaan ole Sylvester Stallonen ainoa nyrkkeilyaiheinen elokuva.

MTV3:lla tänään kello 22.45 nähtävässä Legendat kehässä -elokuvassa (The Grudge Match) ”kaksi vanhaa nyrkkeilijää, Henry Razor Sharp ja Billy The Kid McDonnen, palaavat kehään viimeisen kerran. Aikanaan heidän kaksintaistelut saattoi heidät kaikkien tietoisuuteen. Kumpikin otti yhden voiton kulta-aikoinaan, mutta juuri ratkaisevan kolmannen ottelun alla Razor ilmoitti yllättäen lopettavansa uransa ja tuli samalla tehneeksi lopun molempien urasta. 30 vuotta myöhemmin nyrkkeilypromoottori tekee heille kehään paluusta tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä.”

Peter Segalin vuonna 2013 valmistuneen elokuvan pääosissa nähdään Robert De Niro ja Sylvester Stallone sekä Kevin Hart, Kim Basinger ja Jon Bernthal.

Viime vuonna Sylvester Stallone kertoi, miten kurjaa puuhaa Legendat kehässä -elokuvan tekeminen hänelle oli.

”Rhinostone-leffassa olin mielestäni surkeassa kunnossa, aivan liian laiha. Siihen oli syynsä, mutta vedin homman överiksi. Samoin Grudge Match -elokuvassa. Olin paljon painavampi kuin De Niro, joten minun piti laihduttaa, sillä muuten matsimme eivät olisi näyttäneet uskottavilta. Se oli erittäin epämukavaa”, Stallone tuskaili.

MTV3:n illan elokuvaa ei löydy suoratoistopalveluista, vuokraamoista kyllä.