Uusimmat

Tänään tv:ssä: Tämän elokuvan ohjaamista Peter Jackson vältteli viimeiseen asti, kunnes lopulta joutui suostumaan – ja tunnusti myöhemmin, että homma meni pahasti metsään

06.08.2020 08:43 Muropaketin toimitus

Taru sormusten herrasta -trilogia oli valtava urakka, jonka jälkeen moni muu ohjaaja olisi varmasti pysynyt poissa Keski-Maasta loppuelämänsä ajan.

Kun Hobitti-trilogiaa alettiin tehdä, päätti Peter Jackson keskittyä käsikirjoittamaan ja tuottamaan, ja jättää ohjausvastuun jollekin muulle. Tehtävä uskottiin lopulta Hellboy- ja Pan’s Labyrinth -ohjaaja Guillermo del Toron harteille.

Del Toro otti haasteen vastaan ja käytti Tolkienin suunnitteluun vuosia.

Lopulta lykkääntyneet kuvaukset ja lukemattomat vastoinkäymiset johtivat kuitenkin siihen, että Guillermo del Toro nosti kädet ilmaan ja lensi Uudesta-Seelannista takaisin kotiin.

Hobitti jäi ilman ohjaajaa, eikä Peter Jacksonille jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin suostua palaamaan takaisin hobittien ja örkkien kippariksi.

Jacksonin visiot Hobitista poikkesivat kuitenkin siinä määrin del Toron visioista, että elokuvan tekemisen kanssa tuli kiire.

”Minulla ei ole hajuakaan mitä teen”, Jackson tuskaili kuuluisasti ennen Hobitti-trilogian kolmannen osan, Viiden armeijan taistelun, lisäkuvauksia.

Näyttelijä John Callen puolestaan kertoi vuonna 2018 Hobitti-trilogian suurimmaksi ongelmaksi sen, että Warner Bros. Pictures halusi elokuvilta eri asiaa kuin tekijät:

”Vaikka kuuluimme ydinnäyttelijöihin, tunsimme jossain vaiheessa olevamme vain maailman parhaiten palkattuja ekstroja. […] Mielestäni studiolta meni ohi, mikä oli elokuvien sydän”, Callen. Óinin näyttelijän mukaan studion mielestä ”kääpiöt olivat ihan jees”, mutta elokuvan tärkeimmät tarinat olivat ”Thorinin ja ilkeiden örkkien taistelu, Radagastin ja Gandalfin yhteinen historia ja Galadrielin löytäminen jälleen”.

Vaikka laatu ei ollutkaan Sormusten herran luokkaa, olivat vuosien Hobitti-elokuvat taloudellisessa mielessä isoja menestyksiä. Esimerkiksi trilogian avausosa, Odottamaton matka (2012), jonka Hero esittää tänään kello 21.00, keräsi teatterikierroksellaan peräti miljardin dollarin potin.