Tänään tv:ssä: Tom Cruisen pätevä toimintaelokuva, jonka nimi on suomennettu päin mäntyä

21.09.2020 13:20 | Muropaketin toimitus

Suomen television vakiokalustoon lukeutuva Viimeinen samurai uusitaan tänään Subilla kello 21.00.

Edward Zwicin ohjaamassa Viimeisessä samuraissa (The Last Samurai) kapteeni Nathan Algrenin elämä on tuuliajolla. Taistelut, joita hän kerran kävi tuntuvat hänestä nyt etäisiltä ja mitättömiltä. Kerran hän riskeerasi henkensä maansa ja kunniansa puolesta Antietamissa (Maryland) ja Gettysburgissa (Virginia), mutta maailma on muuttunut sitten Amerikan sisällissodan. Käytännöllisyys on korvannut rohkeuden, itsekkyys uhrautumisen, eikä kunniaa löydä enää mistään.

Jossain Washita-joen rantojen läheisillä tasangoilla Algren kadotti sielunsa.

Maailman toisella laidalla toinen sotilas näkee elämäntapansa katoavan. Soturi on Katsumoto, vanhan ja arvostetun samuraijoukon viimeinen johtaja. Samoin kuin uudet tavat tunkeutuvat länteen saattaen ahtaalle syntyperäiset amerikkalaiset, ne hautaavat alleen myös perinteisen Japanin. Lennätinlinjat ja rautatiet, jotka toivat edistyksen Japaniin, uhkaavat nyt arvoja ja tapoja, joiden vuoksi samurait ovat eläneet ja kuolleet vuosisatoja.

Mutta Katsumoto ei suostu lähtemään taistelutta.

Näiden kahden soturin tiet kohtaavat, kun Japanin nuori keisari palkkaa Algrenin kouluttamaan maan ensimmäistä modernia sotaväkeä. Kun keisarin neuvonantajat yrittävät hävittää Samurait Japanista valmistellessaan maahan länsimaisempaa ja kauppaystävällisempää hallintoa, Algren huomaa yllättäen vaikuttuneensa kohtaamisistaan samuraiden kanssa. Heidän vahva vakaumuksensa muistuttaa häntä miehestä, joka hän kerran itsekin oli.

Kovalla ja tuntemattomalla maaperällä elämänsä ja sielunsa ollessa veitsen terällä Algren löytää itsensä keskeltä väkivaltaista kahden aikakauden ja kahden maailman välistä taistelua oppaanaan ainoastaan oma kunniantuntonsa.

Nathan Algrenia esittävän Tom Cruisen lisäksi Viimeistä samuraita tähdittävät Ken Watanabe, William Atherton, Chad Linberg, Billy Connolly, Timothy Spall, Tony Goldwyn, Masato Harada ja Koyuki.

Toisin kuin moni kuvittelee, ei elokuvan nimi Viimeinen samurai viittaa Nathan Algreniin tai mihinkään muuhunkaan yhteen hahmoon. ”The Last Samurai” tarkoittaa tosiasiassa monikkoa, toisin sanoen Katsumoton klaania. The Last Samurain suomalaisnimen pitäisi siis kuulua ”Viimeiset samurait”.

Muropaketin uusimmat