Uusimmat

Tänään tv:ssä: Viiden tähden ja seitsemän Oscarin huippuelokuva – Hylätty loppukohtaus olisi ollut synkkyydessään hillitön

01.07.2021 08:14 Muropaketin toimitus

2000-luvun lopulla alkanut 3D-kiima sai aniharvoin mitään ihmeellistä irti monestakaan elokuvasta. Sandra Bullockin ja George Clooneyn tähdittämä Gravity oli toista maata. Avaruustrillerissä 3D nosti elokuvan vielä piirun verran paremmalle tasolle.

Gravity nähdään tänään Suomen televisiossa, ja vaikka perustöllössä ei 3D-tehosteesta päästä nauttimaan, toimii elokuva kyllä ihan perinteisenäkin versiona kiitettävän hyvin.

Alfonso Cuarónin ohjaama Gravity voitti peräti seitsemän Oscaria, mm. parhaasta ohjauksesta ja kuvauksesta, ja myös Sandra Bullock oli ehdolla. Bullock esittää ensimmäisellä avaruusmatkallaan olevaa tutkijaa, joka saa parikseen veteraaniastronautin (George Clooney). Avaruuskävelyn aikana tapahtuu katastrofi, ja kaksikko jää toistensa varaan keskelle äärettömyyttä.

Muropaketin arvion Herolla kello 21.00 alkavasta Gravitysta voi lukea täältä:

Arvostelu | Viiden tähden Gravity imaisee mukaansa

Elokuvan jo nähneet voivat lisäksi lukea, miten naurettavan synkästi Gravity olisi voinut loppua:

Ohjaaja paljasti, mitä kamalaa Sandra Bullockin hahmolle olisi tapahtunut Gravityn vaihtoehtoisessa loppukohtauksessa