Uusimmat

Tänään tv:ssä: Vuoden 1997 ”täydellinen toimintaelokuva”, jolle tehdään vihdoinkin jatko-osa

03.10.2022 08:17 Muropaketin toimitus

Face / Off

1990-luvun tunnetuimpiin toimintaelokuviin lukeutuva Face/Off – kahdet kasvot nähdään tänään (taas) Suomen televisiossa.

Subilla kello 21.00 alkava Face/Off on ”räjähtävän kova toimintatrilleri psykopaattisesta rikollisesta ja häntä maanisesti takaa-ajavasta etsivästä, jotka vaihdettuaan kasvoja yrittävät saada toisensa käpälälautaan.”

Legendaarisen John Woon vuonna 1997 ohjaaman Face/Offin pääosissa nähdään John Travolta ja Nicolas Cage, jotka pääsevät irrottelemaan kaksijakoisissa rooleissaan huolella.

Tänä vuonna jo 25 vuotta täyttäneelle Face/Offille on tekeillä jatko-osa. Viimeeksi aiheesta on uutisoitu kesäkuussa, jolloin elokuvasta kerrottiin seuraavaa:

Face/Off saa vihdoinkin jatko-osan – Elokuva on kirjoitettu nimenomaan Nicolas Cagea varten

Face/Off 2:n ohjaa Adam Wingard, joka pitää ensimmäistä elokuvaa ”täydellisenä toimintaleffana”, ja haluaa siksi tehdä nimenomaan jatko-osan yhdessä alkuperäisnäyttelijöiden kanssa.

Nicolas Cagen ”täydellinen toimintaelokuva” saa jatko-osan – “En ikinä koettaisi tehdä alkuperäistä uusiksi”, ohjaaja ilmoitti

Face/Off löytyy suoratoistona Disney+:sta, ja myös digitaaliset vuokra- ja myyntiversiot ovat luonnollisesti saatavilla.