Uusimmat

Tänään tv:ssä ja Yle Areenassa heti: Vuoden 2018 yllättävän hyvä lännenelokuva – ”Raaka, hyväntuulinen ja osuvat näyttelijät”

Kuva: © Shanna Besson

14.01.2022 10:19 Muropaketin toimitus

Yle Teema esittää perjantai-illan elokuvana kuukauden westernin.

Kello 21.00 alkava Sistersin veljekset (The Sisters Brothers, 2018) 1850-luvun Villin lännen pahamaineiset palkkatappajat, Sistersin veljekset Eli ja Charlie (John C. Reilly ja Joaquin Phoenix) ratsastavat Oregonista kohti Kaliforniaa tappaakseen kullankaivajan ja varkaan, Hermann Kermit Warmin (Riz Ahmed). Molemmilla on sekä syyttömien että syyllisten verta käsissään eikä kumpikaan tiedä muunlaisesta elämästä.

Veljeksistä vanhempi, itseään tutkiskeleva ja vakavamielinen Eli viettää veljensä kanssa hurjaa elämää, mutta unelmoi rauhallisemmasta tulevaisuudesta. Viskiin mieltynyt, huolettomampi pikkuveli Charlie on ottanut kaksikon toimeksiannot hoidettavakseen. Matkan aikana veljessuhde joutuu koetukselle, mutta miehiä yhdistää veren ja väkivallan lisäksi myös rakkaus.

Muropaketin arvostelussa Sistersin veljekset sai neljä tähteä viidestä.

”Länkkäri on perinteisen westernin tyyliin raaka, mutta silti samalla hyväntuulinen. Roolitukset osuvat kohdilleen. Phoenixin esittämä Charlie ja Reillyn Eli ovat mainiolla tavalla toisiaan täydentäviä vastakohtia tarkkaan värikoodattua puvustusta ja lavastusta myöten.”

Arvostelu: Omalaatuinen ja hauska Sistersin veljekset -länkkärikomedia sopii muillekin kuin Red Dead Redemption -faneille

Suosittelemme siis lämmöllä.

Yle Areenasta Sistersin veljekset voi katsoa jo nyt.