Uusimmat

Tänään tv:ssä: Yli 300 000 katsojaa Suomessa kerännyt hittikomedia ei koskaan saanut jatko-osaa, koska ”hahmon ei haluttu vanhenevan”

27.09.2021 07:09 Muropaketin toimitus

Nolojen tilanteiden mies on seikkaillut kahdessa pitkässä elokuvassa. Tänään Liv esittää niistä jälkimmäisen.

Vuonna 2007 valmistuneessa Mr. Bean lomailee -elokuvassa (Mr. Beans Holiday) Mr. Bean voittaa arpajaisissa rantaloman Ranskassa.

Steven Bendelackin ohjaaman elokuvan pääosissa nähdään Rowan Atkinsonin lisäksi Emma de Caunes, Jean Rochefort, Karl Roden, Max Baldry ja Willem Dafoe.

Mr. Bean lomailee tehtiin 25 miljoonalla dollarilla, ja se keräsi yli 230 miljoonan dollarin lipunmyynnin. Voittosuhde oli siis melkoisen hyvä, ja Suomessakin katsojia kertyi lähes 310 000. Menestyksestä huolimatta Mr. Bean ei ole 14 vuoden aikana valkokankaalle palannut.

Vuonna 2011 Atkinson selitti asiaa näin:

”En oikeastaan halua että hän vanhenee ja jos jatkan hänen esittämistään, niinhän siinä käy, halusimme tai emme. Haluaisin muistaa Mr. Beanin sellaisena kuin hän oli viisi tai 10 vuotta sitten”.

Aivan kokonaan ei Mr. Bean ole toisen elokuvansa jälkeen maailmasta kadonnut, sillä vuonna 2012 hahmo nähtiin osana olympialaisten avajaisten ohjelmaa.

Liv esittää Mr. Bean lomailee -elokuvan tänään kello 22.00 alkaen. Komedian voi katsoa myös Netflixin valikoimasta.