Uusimmat

Tappaako uusi Batman rikollisia? Näin Robert Pattinson kommentoi faneja kutkuttanutta kysymystä

25.01.2022 09:34 Muropaketin toimitus

The Batman -elokuvan päähenkilö nauttii väkivallasta.

Robert Pattinson kertoo Premiere-lehden tuoreen numeron haastattelussa hänen esittämänsä Batmanin nauttivan väkivallasta ja rikollisten pieksemisestä.

Matt Reevesin ohjaaman The Batman -elokuvan nimikkohahmo noudattaa kuitenkin omaa tuttua sääntöään, eikä tapa ketään.

– Batmanilla on oma moraalikoodinsa, jonka mukaan hän ei saa tappaa ihmisiä. Sen voi tulkita kahdella tavalla. Joko hän haluaa vain rankaista rikollisia sopivan väkivaltaisella tavalla tai vaihtoehtoisesti tahtoo tappaa heidät, mutta pakottaa itsensä toimimaan toisin, Pattinson sanoo.

– Mielestäni hän nauttii väkivallasta. Kyseessä on kuitenkin mies, joka jahtaa pakkomielteisesti rikollisia yön pimeydessä, näyttelijä jatkaa.

Ohjaaja Reeves puolestaan kertoi jo aiemmin, että uutuuselokuvassa Gotham Cityn asukkaiden mielestä Batman ei ole sankari tai pelastaja, vaan he pelkäävät tätä.

The Batman -elokuva saa näillä näkymin ensi-iltansa 4. maaliskuuta.