Uusimmat

Taru sormusten herrasta -tähti tietää loppunsa lähestyvän – “Korona varasti minulta urani viimeiset vuodet”

19.04.2021 13:39 Muropaketin toimitus

Koronarokotteen jo joulukuussa saanut Ian McKellen on avautunut tuoreessa haastattelussaan siitä, miten pandemia on riistänyt häneltä ja muilta iäkkäiltä näyttelijöiltä uran viimeiset vuodet.

Teattereiden on määrä aueta Iso-Britanniassa toukokuussa, mutta takana on monta pitkää ja epävarmaa kuukautta. Myöskään elokuvia eivät näyttelijät ole päässeet tekemään samoissa määrin kuin aikaisemmin, etenkään jos on lukeutunut riskiryhmiin, kuten 81-vuotias Ian McKellen.

”Kulunut vuosi on ollut todella raskas. Uskon että Maggie Smith tai Judi Dench sanoisivat samaa – pelkkä ajatus siitä, ettemme pääse työskentelemään, on hirvittävä”, McKellen totesi The Daily Telegraphin haastattelussa.

”Olemme jo elämämme loppusuoralla ja on todella raskasta, kun uramme viimeiset vuodet anastetaan näin”.

”Tämä on aivan erityinen päivä, tunnen oloni euforiseksi. Jokainen joka on elänyt yhtä pitkään kuin minä saa kiittää asiasta aikaisempia rokotuksia”, McKellen iloitsi joulukuussa koronarokotteen saatuaan.

LUE LISÄÄ: Kuva: Taru sormusten herrasta -tähti on koronan riskiryhmää ja sai rokotteen ensimmäisten joukossa – ”Nyt on euforinen olo”