Uusimmat

Tätä on odotettu: Tom Cruise on palaamassa Tropic Thunderista tutun Les Grossmanin rooliin

10.08.2022 14:00 Muropaketin toimitus

Tom Cruise nähtiin lähes tunnistamattomaksi maskeerattuna Ben Stillerin elokuvassa Tropic Thunder vuonna 2008.

Seitsemäs Mission: Impossible -elokuva on tulossa elokuvateattereihin ensi vuonna ja sen toinen puolikas vuotta myöhemmin. Tom Cruisella on kuitenkin jo uusia projekteja suunnitteilla niiden jatkoksi.

Cruisella ja Mission: Impossible -ohjaaja Christopher McQuarriella on kehitteillä kaikkiaan kolme uutta elokuvaprojektia, uutisoi Deadline. Yhden kerrotaan olevan musikaali, minkä lisäksi suunnitteilla on myös projekti, jossa nähtäisiin Cruisen vuonna 2008 Ben Stillerin Tropic Thunder -elokuvassa tunnetuksi tekemä Les Grossman.

Vielä ei kuitenkaan ole tietoa, rakentuisiko koko elokuva Grossmanin hahmon ympärille, vai nähtäisiinkö tämä sivuosassa jossakin muussa projektissa.

Cruise on viime aikoina tehnyt paljon toimintaelokuvia, mutta hän on kunnostautunut myös musikaalien saralla vuonna 2012 julkaistussa elokuvassa Rock of Ages. Cruiselta on myös tulossa paljon uutisoitu, avaruudessa kuvattava elokuva, jonka ohjaajana toimii Doug Liman ja McQuarrie on mukana tuottajan roolissa.

Tässä vielä muistin virkistämiseksi Cruisen tanssi Grossmanina Tropic Thunderin lopussa: