Uusimmat

Suosittu ihmissusisarja jatkuu elokuvan muodossa – Ensimmäinen traileri Teen Wolf: The Moviesta julki

22.07.2022 10:00 Muropaketin toimitus

Moni tv-sarjasta tuttu kasvo palaa mukaan myös Teen Wolf -elokuvassa.

Paramount+ on julkaissut San Diego Comic-Conissa ensimmäisen maistiaisen tulevasta Teen Wolf: The Movie -elokuvasta, uutisoi Collider. Elokuva toimii jatkona vuosina 2011-2017 julkaistulle, kuuden tuotantokauden mittaiselle ihmissusista ja muista yliluonnollisista hahmoista kertovalle tv-sarjalle.

Sarjankin pääosassa nähty Tyler Posey palaa pääosaan Scott McCalliksi myös elokuvassa. Muita sarjasta tuttuja näyttelijöitä ovat muun muassa Tyler Hoechlin, Holland Roden, Shelley Hennig, Linden Ashby, JR Bourne, Colton Haynes, Melissa Ponzio ja Crystal Reed.

Keskeisin puutos on Dylan O’Brien, joka ilmoitti jättäytyvänsä elokuvasta pois.

Tuleva elokuva sijoittuu tuttuun Beacon Hillsin kaupunkiin, jota pahuus on tullut taas vainoamaan. Scott McCall on kasvanut teinistä aikuiseksi ja hän on ainoa, joka pystyy keräämään kokoon joukon ystäviä ja liittolaisia pelastaakseen maailman voimakkaalta viholliselta.

Elokuvan käsikirjoittajana toimii tv-sarjan luonut Jeff Davis ja ohjaajana samoiten sarjaa pitkään ohjannut Russell Mulcahy.