Uusimmat

The Batman -ohjaaja selitti, miksi elokuva ei sijoitu samaan maailmaan vuoden 2019 Jokerin kanssa

07.03.2022 08:46 Muropaketin toimitus

Jokeri- ja The Batman -elokuvien samankaltainen tunnelma ei ollut suunniteltu juttu.

The Batman -elokuvan ohjaaja  Matt Reeves selittää Total Filmin jutussa, miksi elokuva ei sijoitu samaan maailmaan vuoden 2019 Jokerin kanssa. Syy on todella simppeli, koska leffaa työstettiin niin pitkään.

– The Batmania tehtiin viiden vuoden ajan. Jokeri ei ollut edes ilmestynyt vielä siinä vaiheessa kun kirjoitin käsikirjoitusta. En tiennyt lainkaan millainen leffa Jokeri on, Reeves sanoo.

– Se on sattumaa, että molemmat elokuvat ovat perinteisiä supersankariseikkailuja realistisempia. Mitään crossoveria ei ole koskaan edes miettitty, ohjaaja jatkaa.

Muropaketin arvostelussa The Batman keräsi kehut ja sai neljä tähteä viidestä:

Arvostelu | The Batman on todella synkkä psykologinen trilleri, jonka pääosaan Robert Pattinson sopii erinomaisesti