Uusimmat

The Batman -tähti Paul Dano kärsi unettomuudesta pahisroolinsa takia: “Arvuuttajasta oli vaikea päästä eroon”

21.02.2022 19:00 Muropaketin toimitus

Matt Reevesin ohjaama The Batman saa ensi-iltansa 4. maaliskuuta myös Suomessa.

Robert Pattinsonin tähdittämässä The Batman -elokuvassa Arvuuttajan roolissa nähdään Paul Dano. Näyttelijä kertoo Entertainment Weeklyn haastattelussa, että hahmon esittäminen meni välillä niin vahvasti ihon alle, että hänen oli vaikea saada unta.

“Elokuvassa on kohtaus Peter Sarsgaardin esittämän hahmon kanssa. Se oli hyvin intensiivinen. Joinakin öinä en saanut unta, koska Arvuuttajasta oli niin vaikea päästä eroon. Hahmoon sisälle pääseminen vaatii niin paljon energiaa. Ja kun sinne lopulta pääsee, siitä ei halua eroon, koska ylös ja alas meneminen on niin haastavaa”, Dano selittää.

Myös Arvuuttajan asu aiheutti Danolle haasteita, koska hänen oman ideansa mukaan hahmo ympäröi itsensä muovilla, jotta ei jättäisi DNA-jälkiä murhapaikoille. Muovin sisällä näyttelijällä oli valtavan kuuma.

Mutta kaiken kaikkiaan kokemus oli Danolle mieluisa ja hän ylistää elokuvan ohjaajaa, Matt Reevesiä, jonka työtä pääsi seuraamaan.

“Se tuntui ihan että vittu, tämä on elokuvantekoa isolla E:llä.”