Uusimmat

The Last of Us -sarjan alkuperäinen avauskohtaus oli niin tylsä, ettei edes pelisarjan isä innostunut siitä

18.01.2023 19:30 Muropaketin toimitus

The Last of Us -sarja alkoi HBO Maxissa tällä viikolla ja nousi heti yhdeksi palvelun suosituimmista sarjoista.

The Last of Us -sarja alkaa mielenkiintoisella, 1960-luvulle sijoittuvalla kohtauksella, missä John Hannahin esittämä tutkija ennustaa, että ilmaston lämmetessä sienet voivat kehittyä ottamaan valtaansa myös ihmisten aivoja, sillä ne tekevät sitä jo nyt esimerkiksi joidenkin hyönteisten suhteen.

Sarjan luojana toimiva Craig Mazin kertoo HBO:n Last of Us -podcastissa (Comic Bookin kautta), että alun perin sarjan aloituksen piti olla erilainen.

“Pitchasin ideaani kahteen kertaan. Tehdessäni ehdotustani ensimmäistä kertaa [pelin luoja] Neil Druckmann ei ollut siitä oikein innostunut. Sitten ajattelimme, että voisimme tehdä sen sijaan videon, jossa näytettäisiin kaunis demonstraatio siitä kuinka loissienet toimivat, kuinka ne ottavat valtaansa muurahaisia”, Mazin selittää.

“Mutta lopulta se oli aika tylsää katsottavaa… Olimme 3-4 viikon päässä kuvausten päättymisestä eikä Druckmann ollut innostunut alkukohtauksesta. Lähetin ideani Neilille uudestaan ja tällä kertaa hän oli ihan että vau.”

LUE MYÖS:

Ensituntumat | The Last of Us -sarjan avausjakso on nyt nähty – ”Lupaava alku synkälle matkalle”

Arvostelu | The Last of Us on upea HBO Max -sarja, jolle jää odottamaan jatkoa kauhulla