Uusimmat

The Walking Dead ei ole loppumassa aikoihin – Sarjaa katsotaan vielä 2020-luvun lopussakin, jos AMC:n suunnitelmat toteutuvat

14.09.2018 09:51 Muropaketin toimitus

AMC-kanava suunnittelee jatkavansa The Walking Deadia vähintään kymmenen vuoden ajan.

Aiemmin tänään aamulla kerroimme The Walking Dead -sarjan maailmassa zombiapokalypsin tapahtuneen vain alle kaksi vuotta sitten. Jos sarjassa aika kuluu todella hitaasti, niin sehän sopii AMC-kanavan isoille pampuille, sillä The Hollywood Reporter kertoo kanavan aikovan jatkaa The Walking Deadia ainakin kymmenen (!) vuoden ajan.

AMC Networksin toimitusjohtaja Josh Sapan sanoo:

– The Walking Dead on oma universuminsa… ja meillä on sen suhteen suuret suunnitelmat yli kymmeneksi vuodeksi. Suunnitelmiin kuuluu myös sarjan fanien kunnioittaminen.

THR kertoo myös Sapanin käyttäneen Fear the Walking Dead -sarjaa esimerkkinä siitä kuinka universumia voidaan halutessa laajentaa vaikka kuinka paljon. Kymmenen vuotta kuulostaa melko kahjolta, vaikka Robert Kirkmanin sarjakuvista löytyykin lähdemateriaalia vielä useiksi vuosiksi.

Käsikirjoittajien täytyy kuitenkin viedä kertomusta aivan eri suuntaan kuin sarjakuvissa, koska pääosanesittäjä Andrew Lincoln on jättämässä sarjan tulevan yhdeksännen kauden myötä. Uusi kausi alkaa Yhdysvalloissa 7. lokakuuta ja Suomessa sitä esittää tuoreeltaan Fox-kanava. Fear the Walking Dead -sarja kuuluu HBO Nordicin valikoimiin.