Hollywoodin maailmankirjat ovat nyt pahasti sekaisin, eikä elokuva-alan kriisi johdu vain Netflixistä

19.05.2021 11:58 | Kari Salminen

Netflixaatio vie elokuvaa. Hollywood seuraa Netflixiä ja tekee valtavirran draamaa sukupuolen ja rodun sanomalla. Liberaali politiikka ja moraali määräävät, linjaa Kari Salminen esseessään ja kysyy: onko elokuvaa enää?

Elokuvan tehtävänä on nyt opettaa ja kasvattaa. Etenkin amerikkalaisen elokuvateollisuuden tuotokset käsittelevät tärkeitä asioita kuten sukupuolta, seksuaalisuutta, rotua ja sortoa. Ilman asiaa ei tahdo olla asiaa tuontantolinjoille. Tästä sopii kiittää Hollywoodin liberaalia eliittiä ja Netflixiä.

Elokuva on löytänyt Asian. Se ei enää ensisijaisesti pyri olemaan taidetta tai viihdettä vaan sanomien välittämistä massoille. Näin oli viimeksi poliittisesti radikaalilla 60-luvulla. 2020-luvulla ei enää olla radikaaleja vaan kimpassa uutismedian, akatemian ja yleisen liberaalin maailmankuvan kanssa. Leffat tuntuvat tulevan kuin yhdestä moraalia puhkuvasta tuutista,

Kutsutaan tätä vaikka netflixaatioksi. Sen seurauksena elokuva on televisualisoitu. Jatkosarjojen ja viikon tv-elokuvan estetiikka määrää. Joskus ennen tällaisia kutsuttiin ongelmadraamoiksi. Käsittelyyn otetaan tuttuja yhteiskunnallisia asioita ja ne ratkaistaan tai sitten ei ratkaista. Taiteella tai varsinkaan riskinotolla ei ole enää mitään sijaa.

Mitä ihmettä? Voittaja oli luokkadraama

Oscar-voittaja Nomadland on oikeastaan merkillinen poikkeus linjassa. Se nimittäin katsoo sekä kovalla kriittisellä silmällä että romanttisesti megakorporaatioiden alaisessa autioituvassa Amerikassa elävän puolityöttömän työväenluokan juurettomuuta. Juuri tällaisia elokuvia ei enää tehdä. Paitsi että tämä tehtiin. Frances McDormandin kasvot voisi hakata Mount Rushmoren päiden viereen edustamaan työvänluokan naista, Amerikan maanhiljaista tekijää ja synnyttäjää.

Muuten luokka-asetelmia ei juuri käsitellä ellei rotukysymys velvoita. Tätä eurooppalaisessa ympäristössä pannaan julistettua sanaa pitää nyt käyttää, koska amerikkalaisille juuri ”race” on se kova juttu. Black Lives Matter on yksi asian ilmentymistä.

Suuri osa ongelmadraamoista kertoo Yhdysvaltain mustien elämän varjopuolista rakenteellisen rasismin maassa. Tai sitten kerrotaan naisvihasta syvällä vaikuttavan misogynian ja patriarkaalisuuden ja toksisen maskuliinisuuden maailmassa. Valkoinen ylivalta tai ksenofobia ovat lemppareita.

Asiaa siis on, mutta onko elokuvaa enää?

Liberaali eliitti koolla

Siinä ei ole mitään vikaa, että liberaali elokuvaeliitti kertoo empaattisten tunteidensa ja lämpimien ajatustensa ja hyväntekeväisyystoimintansa kelvokkaista kohteista. Vaan jos elokuva ei enää tahdo muuta osata kuin opettaa, valistaa, indoktrinoida ja propagoida, vaikka sitten kuinka hyvien ja oikeiden asioiden puolesta, se hukkaa elokuvallisuutensa, suoraan sanoen itsensä. Se kadottaa taiteellisen tai viihteellisen kykynsä yllättää.

Hyväntekeväisyys- ja ongelmaelokuva ovat oikeastaan lajityyppejä. Oscarit, nuo kälyisimmät vanhan leffakulttuurin haamubileet, ovat itsetyytyväisen selkääntaputtajajengin tärkätty karnevaali. Juhlissa tuotanto- ja edunsaajaihmiset onnittelevat toisiaan hyvästä ammatinvalinnasta.

Tämä biisi menee näin: elokuva-akatemia koostuu lähinnä näyttelijöistä. Se jengi palkitsee omia produktioitaan säännönmukaisesti myös tuottajan pallilta valvovien näyttelijöiden lempituotantoja, prestiisielokuvia, joita ei tehdä silkasta rahasta vaan intohimosta oikeuteen, hyvään ja sosiaalisiin asioihin.

Nyt kun elokuvan on katoamassa suurelta kankaalta, se on kutistumassa televisuaaliseen suoratoistoon näyttelijävetoisella elokuvafilosofialla. Kerrotaan omaatuntoa rikkauden tahroista putsaavia moraliteetteja, jotka sydän ja elämänfilosofia ovat valinneet käsiteltäviksi. Oscar-elokuva muutti suoratoistomaailmaan, joka syöttää takaisin perinteisen Hollywoodin ns. laatutuotantoihin.
Kaikki välittävät niin maan pohjattomasti. Asioista, imagostaan, maailman ja maan tulevaisuudesta.

Juuri tämä vimma asiahyvään on tappamassa amerikkalaista elokuvaa.

Identiteetistä eksploitaatioon

Netflixin pitkien elokuvien tarjonnassa on ollut ja on jatkossakin oikein paljon hyvää. On esimerkiksi hyvin kansainvälinen kattaus. Satojen miljoonien sijoitukset Aasian tuotantoihin, Meksikoon ja Intiaan tuovat Netflixille elokuvaa, jossa aito etninen draama eri puolilta maailmaa nousee arvoonsa.

Tietyllä tavalla väri- ja kulttuurisokea globaali monikulttuurisuuden ja kansainvälisyyden ilmapiiri on oikeasti hyvä asia. Ja jos totta puhutaan, Aasiassa on jo pitkään tehty parhaat elokuvat.

Netflixillä on myös paljon taka-ajatuksetonta lastenelokuvaa ja ylitouhukasta nuorisoelokuvaa. Nörttipojille ja lapsekkaammille aikamiehille on kivasti reuna-alueiden kauhuelokuvaa ja hyvinkin ideavetoista scifiä vaihtoehtona Disneyn ylisuurille sankarieepoksille.

Mutta amerikkalainen valtavirran draama ja jännityselokuva, perustuotanto, se on kuin ihmissuhteellisia ja ongelmissa piehtaroivaa telkkaria leffapätkissä. Se on sukupuolen, seksuaalisuuden ja rodun tematisoivaa pedagogiikkaa. Se tuo asioita ja asenteita kankaalta tai ruudulta ideologisissa panssarialuksissa massoille.

Poliittinen oikeaoppisuus ja toisaalta sanomisen tavan ylivarovaisuus. Yhden suunnan identiteettipolitiikka hallitsee tuotantofilosofiaa. Tätä voi hyvin nimittää identiteetti-eksploitaatioksi. Mekanismi on sama kuin vanhan ajan roskaisessa eksploitaatiossa: otetaan ajassa liikkuva ja ihmisiä puhuttava aihe, luodaan populistinen brändi ja tehdään elokuva melko halvalla vastaamaan ajan hengen ja moraalin kirjaimen tilaukseen.

Amy Adams pelastaa?

Naisten ongelmia, naisten draamoja on viime aikoina nähty ja nähdään kohta sellaisissa muodoissa kuin Pieces of a Woman, The Dig, Näpit irti, Thunder Force ja Woman in the Window.

He’s All That, Diana-musikaali, Awake ja Marilyn-draama Blonde jatkavat naissarjaa, jossa kamppaillaan sukupuolesta eli miehistä sekä vallasta johtuvia ongelmia vastaan. Jotenkin on puhuttelevaa, että juuri Diana ja Marilyn ovat tässä menossa mukana. He ovat myyttisimmät uhrit viime vuosisadalta.

Rotuasiat ovat jatkuneet elokuvissa Concrete Cowboy ja Monster, ja jatkuvat tulevissa jo-nyt-ennakolta -tapauksissa Fatherhood ja Beauty. ”BLM the Movie” -trendi jatkuu ja voimistuu.

Koska Netflix toimii tuotannon suuntaajana, filtterinä ja jakelijana jatkossakin, ne kansainvälisetkin tuotannot vaikuttavat netflixoiduilta. Tulee sitten tragediaa Puolasta, jännitystä Ruotsista, ihmissuhteita Meksikosta tai kevyttä komediaa Intiasta, ne ovat jo valmiiksi Aiheista ja sen kanssa poliittisia. Aasiasta tulee vielä muutakin, ja Kiinakin oireilee mukana pienissä erissä.

Poliittiikkaa naisille

Ei pidä ymmärtää väärin. Jokainen elokuva voi olla erikseen ja jopa kriittisesti arvioituna oikein hyvä. Kyse on isoista tuotantolinjoista, joiden mukana suositaan televisuaalista estetiikka ja aiheen ylivaltaa. Hollywood, joka on pysyvästi hätäännyksen tilassa oleva monialaviihteellinen megalosaurus, seuraa tarkasti, mitä elokuvallisen ja sarjallisen tuotannon suurin suoratoistaja tekee.

Elokuvat ovat nyt koronankin vuoksi kutistuneet pienempiin ruutuihin, suoratoistoputkiin, eikä se voi olla vaikuttamatta myöskään siihen, miten elokuvat kerrotaan ja miltä ne näyttävät.

Markkinatutkimukset kertovat, että katsomisvalintoja tekevät kodeissa enimmäkseen naiset. Valtavirran elokuva on muuttunut naisten draamoiksi ja yhteiskunnallisten sopivaisuus- ja sopeutumisongelmien ruodinnaksi. Viimemainittu tarkoittaa vain sitä, että ihmiset eivät ole vain yksilöitä vaan sukupuolensa, rotunsa ja etnisyytensä edustajia, siis yksilöitä viiteryhmiensä malleina. Kun ihminen alistetaan kulttuuriseksi kansanedustajaksi, se on sitten aina poliittista.

Koska Kiina iskee?

Hollywoodin netflixaatio antaa pelimerkit Euroopalle, Aasialle, Etelä-Amerikalle ja jopa Afrikalle, jonka edustus on vielä olematon. Kiina on talousmonsteri, mutta se ei ole samaa sarjaa kulttuurissa. Syynä tähän on lähinnä poliittisesti johdettu kultuuripolitiikka.

Jos Kiinan puoluejohto ja sen alaisina toimivat virastot ja valvojat vähän hellittäisivät, Kiina voisi ottaa elokuvateollisuuden haltuunsa. Hollywood tekee nyt jo elokuvia Kiinan ja Aasian markkinat mielessä. Kiinalaiset investoivat läntiseen elokuvaan. Mutta se on toinen aihe kokonaan.

Mutta tässä voi olla muutoksen avain jos selviää, mitä me haluame kiinalaisilta ja kiinalaiset meiltä.

Muropaketin uusimmat