Uusimmat

Toimittajan puheenvuoro: Game of Thrones on tosiasiassa sarja ilmastonmuutoksesta ja sen vaaroista

10.04.2019 13:10 Tuukka Hämäläinen

Game of Thronesin viimeinen kausi käynnistyy Yhdysvalloissa jo viikonloppuna, Suomessa ensi maanantaina. Hittisarja on koko kestonsa ajan toiminut myös vertauskuvana ilmastonmuutoksesta ja etenkin ihmiskunnan toiminnasta uhkaavan tuhon edellä, kirjoittaa Toimittajan puheenvuorossaan Tuukka Hämäläinen.

Muutaman päivän päästä jatkuva Game of Thrones on yksi viime vuosien katsotuimmista, palkituimmista ja eniten keskustelua herättäneistä tv-sarjoista. Viimeiselle kaudelle siirryttäessä sarjan keskeisin jännite muodostuu siitä, selviytyvätkö Westerosin valtakunnan kansat Valkoisten kulkijoiden armeijasta ja tulevasta Pitkästä talvesta. Tämä lähtökohta ja ylipäätään sarjan perusasetelma tekevät Game of Thronesista äärimmäisen ajankohtaisen – etenkin juuri nyt, sillä viimeinen kausi osuu sopivasti eduskuntavaalien ja eurovaalien välille.

Et nimittäin välttämättä ole kiinnittänyt siihen huomiota, mutta Game of Thrones on vahva metafora ilmastonmuutoksesta.

Tämä vertauskuva on monesti mediassa esitetty, ja pohjimmiltaan hyvin yksinkertainen: Westerosin valtakunnassa on tulossa enteilty Pitkä talvi, eli ilmasto on muuttumassa pitkäksi ajaksi. Tämä on tuomassa mukanaan pohjolassa lymyilleet Valkoiset kulkijat (joihin kaikki eivät usko!) etelään pistämään koko kansakunnan hengiltä. Jotta Valkoiset kulkijat voitaisiin peitota, Westerosin kansojen pitäisi liittoutua yhteistä vihollista vastaan ja haudata keskinäiset sotakirveensä. Niin ei kuitenkaan koko sarjan aikana ole vielä tapahtunut, ainakaan täysin.

Kaikki tämä kuvastaa ihmiskunnan reaktiota ilmastonmuutokseen. Osa on tiennyt Valkoisista kulkijoista pitkään ja yrittänyt turhaan varoitella muita. Osa taas ei meinaa uskoa, vaikka todisteet tuodaan silmien eteen.

Muistellaanpa, mistä sarja aikanaan alkoi. Aivan ensimmäisessä jaksossa Muurin toiselta puolelta palannut sotilas varoittaa Valkoisista kulkijoista – tarunomaisesta epäkuolleiden armeijasta. Talvivaaran hallitsija Ned Stark ei moista alarmistia usko, ja pistää rikkurilta pään poikki, koska lait ja perinteet ovat tärkeämpiä. Reaktiossa on pohjimmiltaan jotain kovin tuttua.

Myöhemmin sarjassa Valkoisten kulkijoiden olemassaolo osoittautuu todeksi muutamille hahmoista, ja he yrittävät Jon Snown johdolla saada muutkin vakuuttuneiksi. Tehtävä ei ole helppo, mutta aivan seitsemännen tuotantokauden lopussa jopa valtaistuinta hallussaan pitävät Lannisterit saadaan uskomaan – tosin kuningatar Cerseillä vaikuttaa silti olevan ihan muita suunnitelmia kuin liittoutuminen muun ihmiskunnan kanssa.

Yhtäläistä Valkoisten kulkijoiden ja nykyisen ilmastonmuutoksen välillä on myös alkuperä. Valkoiset kulkijat luotiin ei-inhimillisten Metsän lapsien toimesta, kun Ensimmäiset ihmiset ryhtyivät sotaan heitä vastaan. Aivan samoin ihmislähtöinen (antropogeeninen) ilmastonmuutos on seurausta ihmiskunnan toiminnasta. Metsän lapset edustavat luontoa, jonka teollisesta hyväksikäytöstä uhka on syntynyt. (Ja kyllä, mielestäni ihmiskunnan toimintaa Maapallolla voi aivan hyvin verrata sotaan luontoa vastaan.)

Yhteys ilmastonmuutoksen ja Game of Thronesin tapahtumien välillä ei ole vain katsojakunnan tulkintaa.

Myös alkuperäisen kirjasarjan kirjoittaja ja tv-sarjan tuottaja George R.R. Martin on puhunut asiasta avoimesti:

”Siinä on laajassa mielessä tietty vastaavuus”, Martin kertoi New York Timesille viime syksynä. ”Westerosin ihmiset käyvät omia kamppailujaan vallasta, statuksesta ja varallisuudesta. Ja ne saavat heidät jättämään huomiotta sen uhan, että talvi on tulossa, ja se voi potentiaalisesti tuhota heidät ja heidän maailmansa.”

Martin totesi, että tietenkin ihmiskunnan tosimaailman kamppailut esimerkiksi kansalaisoikeuksista, politiikasta ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta ovat tärkeitä. Ne kuitenkin vievät huomiomme kaikkein suurimmalta uhalta.

”Se voi todella tuhota maailmamme. Ja me sivuutamme sen huolehtiessamme seuraavista vaaleista ja asioista, joista ihmiset kantavat huolta, kuten työpaikoista”, Martin kuvaili.

”Työpaikat ovat tietenkin tärkeitä. Kaikki nämä ovat tärkeitä asioita. Mutta mitkään niistä eivät ole enää tärkeitä, jos olemme kuolleita ja kaupunkimme ovat veden alla. Joten ilmastonmuutoksen pitäisi olla tärkein prioriteetti jokaiselle poliitikolle, joka pystyy katsomaan seuraavia vaaleja pidemmälle.”

(Martin taitaa tosin puhua lähinnä vain Pitkästä talvesta, mutta sen muodostama uhka kulminoituu sarjassa Valkoisiin kulkijoihin. Joten pidätän oikeuden uudelleentulkintaan.)

Vain kourallinen ihmisiä tietää, kuinka Game of Thrones tulee päättymään, mutta tällä varauksella sanoisin, että sarjan kuvaus ilmastonmuutoksesta antaa myös toivoa. Jon Snow onnistuu kuin onnistuukin vakuuttamaan valtaosan ihmisistä Valkoisten kulkijoiden uhasta, ja edellisen kauden lopussa yhdistyneet kuningaskunnat ovat valmistautumassa suureen taisteluun.

Sarjan sanoma näyttääkin (tällä erää) olevan se, että yhdistyminen on mahdollista.

Tarvitsemme vain sellaisia sankareita, jotka saavat sekä nuoret että valta-asemassa olevat liikkeelle ja puhaltamaan yhteen hiileen – ja hehän ovat jo täällä. Ruotsalaisen Greta Thunbergin voi nähdä tosimaailman Jon Snow’na, kuten toki muutkin ilmastoaktiivit. He tulevat usein järjestelmän ulkopuolelta (kuten Jon Snow) ja ovat valmiita kamppailemaan epäuskoa ja valtarakenteita vastaan, koska heidän sanomansa on tärkeämpi, kuin päivänpolitiikka ja talouskasvu.

Ikävä vain, että Valkoiset kulkijat voidaan ehkä mäiskiä tuhannen päreiksi lohikäärmelasista tehdyillä aseilla, mutta ilmastonmuutos on vaikeammin selätetty.

Loppuun on hyvä muistaa myös toinen tapa, jolla Westerosia kohtaava uhka eroaa ilmastonmuutoksesta. Tosimaailmassa ei nimittäin ole mitään Essosin mannerta, jonne voisimme paeta hädän hetkellä. Ihmislajille elinkelpoisia planeettoja on nykytiedon mukaan vain yksi.

Tuukka Hämäläinen

"Olen kirjailija ja toimittaja, joka on avustanut Muropakettia vakituisesti vuodesta 2016 alkaen. Juttuja kirjoittelen pääasiassa pelipuolelle, mutta myös leffapuolella voi nimeni näkyä. Pidän eniten seikkailupeleistä, joissa voi edetä hiippailemalla, enkä koskaan lakkaa puhumasta Jurassic Parkista ja Metal Gear Solidista. Olen vannoutunut konsolipelaaja, jonka suosikkipelejä ovat esimerkiksi Outer Wilds, Death Stranding ja The Last of Us Part II."

Muropaketin uusimmat