Tom Cruisella käytti peruukkia uutta Mission: Impossiblea tehdessä, mutta siihen oli hyvä syy
Kuva: © 2023 Paramount Pictures.
Tom Cruise joutui turvautumaan peruukkiin osan ajasta, kun uutta Mission: Impossiblea tehtiin.
Mission: Impossible – Dead Reckoning Part Onen tekeminen venyi ja venyi koronan takia. Elokuva tulikin kuuluisaksi mittavista ja hintavista turvatoimistaan. Ohjaaja Christopher McQuarrie on nyt kertonut Empire Spoiler Specialissa, miten elokuvantekijät joutuivat kikkailemaan Dead Reckoningin kasaan venyneiden kuvausten takia.
”Rakastan sitä kun Ethan sanoo Haileyn [Atwell] hahmolle ’mene!’ elokuvan loppupuolella. Se kohtaus oli kuvattu kaksi vuotta myöhemmin kuin kohtaukset sen ympärillä”, McQuarrie paljasti.
Alkujaan kohtaus meni eri tavalla, mutta sitten Dead Reckoningin loppua muutettiin, mikä vaati muutoksia käsikirjoitukseen ja lisäkuvauksia.
”Tom joutui käyttämään peruukkia, koska hänellä oli siinä vaiheessa jo jatko-osan hiustyyli. […] Hänellä on peruukki isossa osassa elokuvaa, esimerkiksi ruoantoimituskohtauksessa. Ja sehän oli aivan ilmiömäinen peruukki, jonka uskomaton maskeerausosastomme valmisti”, ohjaaja kiitteli.
Mission: Impossible – Dead Reckoning Part One pyörii parhaillaan elokuvateattereissa. Jatko-osa on luvassa ensi kesänä.