Tom Hanksin uusi elokuva tulee Suomeen ikävästi jälkijunassa
Tom Hanksin uusi Here-elokuva saa ensi-iltansa USA:ssa marraskuun alussa, mutta Suomeen sitä pitää odottaa lähes kaksi kuukautta kauemmin.
Richard McGuiren sarjakuvaan pohjautuvan – tai ainakin sen ideaa kierrättävän – Here-elokuvan kuvaus kuuluu seuraavasti:
”Here-elokuva kertoo perheistä, jotka elävät tietyssä samassa paikassa eri aikakausina. Tarina kulkee ajan halki, vangiten ihmiselämän aidoimmillaan sukupolvesta toiseen.”
Robert Zemeckisin ohjaaman Heren pääosissa nähdään Tom Hanks ja Robin Wright. Keskeisiä rooleja esittävät myös Paul Bettany, Kelly Reilly ja Michelle Dockery.
Nordisk Film on vahvistanut Heren Suomen ensi-illan ajankohdaksi 25. joulukuuta.