Uusimmat

Tommy Wiseaun kulttikökköily The Roomille kumartavan The Disaster Artistin traileri julkaistiin vihdoin

18.07.2017 20:12 Muropaketin toimitus

Tommy Wiseaun ohjaama, käsikirjoittama ja tuottama The Room on yksi maailman ”rakastetuimmista” kulttielokuvista. Nyt sen tekemisestä on tehty oma elokuvansa.

Tommy Wiseauta esittää The Disaster Artist -nimisessä draamakomediassa sekä blockbuster- että indie-elokuvista tuttu James Franco. Sama mies on myös toiminut The Disaster Artistin ohjaajana. Elokuvan käsikirjoituksesta vastaavat Scott Neustadter ja Michael H. Weber. Tarinan lähteenä on käytetty Greg Sesteron ja Tom Bissellin elokuvan kanssa samaa nimeä kantavaa kirjaa.

James Francon lisäksi The Disaster Artistia tähdittävät Dave Franco, Seth Rogen (tietenkin!), Alison Brie, Zac Efron, Josh Hutcherson, Jacki Weaver, Ari Graynor ja Jason Mantzoukas.

The Disaster Artist saa ensi-iltansa USA:ssa joulukuussa. Elokuvaa tuskin tuodaan Suomeen laajaan levitykseen, mutta pistämme päämme pantiksi sen suhteen, että Night Visions -festivaali pyrkii saamaan The Roomin ”making of:in” ohjelmistoonsa vuoden 2018 aikana.