Uusimmat

Top Gun: Maverickin tuottaja paljasti, miksi Tom Cruisen elokuvasta on tullut niin valtava hitti

23.08.2022 12:30 Muropaketin toimitus

Jerry Bruckheimerin mukaan yleisö katsoo mieluummin oikeita stuntteja kuin tietokonetehosteita.

Top Gun: Maverick -elokuvan tuottaja Jerry Bruckheimer pohtii Entertainment Weeklyn jutussa, miksi jatko-osasta tuli yli miljardi taalaa tahkonut jättihitti. Kiinnostavien hahmojen ja tarinan lisäksi hänen mielestään yksi suurimmista syistä on se, että elokuvan lentokohtaukset ovat aitoja.

– Katsoja tuntee olevansa F-18 koneen kyydissä, koska lentokohtaukset ovat aitoja. Näyttelijät treenasivat kolme kuukautta kohtauksia varten, Bruckheimer sanoo.

– Yleisö on nähnyt niin paljon tietokonetehosteita, että aidot kameran edessä tehdyt stuntit tuntuvat raikkailta, tuottaja jatkaa.

Bruckheimer sanoo kuitenkin samalla hengenvedolla, että Marvelin ja DC:n tehostespektaakkelit ovat myös oikein hyviä, lahjakkaiden ihmisten tekemiä elokuvia.

Top Gun: Maverickin digitaalinen myyntiversio tuli tänään myyntiin Suomessa, ja digitaalinen vuokraversio tulee tarjolle syyskuun loppupuolella. Blu-ray, 4K Blu-ray ja dvd ilmestyvät vasta 31. lokakuuta.

Top Gun: Maverick