Uusimmat

Toteutuuko Sherlock Holmes 3 vielä? Ohjaajan mukaan asiaa pitää kysyä Robert Downey Jr.:lta: “Hän haluaa päättää siitä kaikesta”

28.02.2023 19:30 Muropaketin toimitus

Guy Ritchie ohjasi kaksi edellistä Robert Downey Jr.:n Sherlock Holmes -elokuvaa. Kolmannen teosta on tähän mennessä vain huhuttu.

Robert Downey Jr.:n paluusta Sherlock Holmesin rooliin on huhuttu pitkään. Hän esitti hahmoa Guy Ritchien vuonna 2009 ohjaamassa elokuvassa Sherlock Holmes ja sen jatko-osassa Sherlock Holmes: A Game of Shadows vuonna 2011. Watsonina noissa elokuvissa nähtiin Jude Law.

Ritchie kertoo Colliderin haastattelussa, ettei hänellä ole mitään tietoa mahdollisesta Sherlock Holmes 3:sta.

“Rehellisesti sanottuna jätin kaiken Robertille. Hän halusi päättää kaikesta. Pallo on siis hänellä, hän on vastuussa käsikirjoituksesta ja ihan kaikesta. Olen moonwalkannut siitä ulos niin pitkäksi aikaa kun minun on aika palata tekemään oma osani”, Ritchie kommentoi.

Kolmannesta elokuvasta alettiin puhua jo vuonna 2011 Game of Shadowsin julkaisun jälkeen. Vuonna 2019 uutisoisiin, että Sherlock 3:n ohjaajaksi olisi kiinnitetty Dexter Flether Ritchien sijaan, mutta tämä idea jäi ilmeisesti kokonaan koronan jalkoihin.

Downey Jr. on viime vuodet ollut tiukasti kiinni Marvel Studiosin projekteissa, mutta nyt kun hän on vapautunut niistä, voi myös hänen Sherlockillaan olla mahdollisuus palata valkokankaille.

Ritchien ja Downeyn ensimmäistä Sherlockia ei ole tällä hetkellä saatavilla missään Suomen suoratoistopalvelussa. Game of Shadows löytyy HBO Maxista.