Traileri esittelee uuden suomalaiselokuvan, jossa matkustetaan ajassa ja koetetaan pelastaa maapallo
Arto Halosen uudesta Jälkeemme vedenpaisumus -elokuvasta on julkaistu tänään ensimmäinen traileri.
”Miten eläisit elämäsi, jos saisit uuden mahdollisuuden?” alkaa Jälkeemme vedenpaisumus -elokuvan juonikuvaus.
”Nerokas nuori fyysikko Henrik ja hänen opiskelutoverinsa kehittävät loputtomasti puhdasta energiaa tuottavan fuusioreaktorin, joka voisi pelastaa maapallon ympäristökatastrofilta. Reaktori valjastetaan kuitenkin kaupalliseen käyttöön, minkä seuraukset maapallolle ja yhteiskunnalle ovat tuhoisat. Vuonna 2064 maailma on ilmastonmuutoksen runtelema. YK:n toimesta onnistutaan kehittämään aikamatkustuksen muoto, jolla ihmisen muistot ja persoona voidaan palauttaa syntymän hetkeen. Henrik lähetetään takaisin menneisyyteen, pyrkimyksenä estää katastrofin eskaloituminen ennen kuin on liian myöhäistä. Jotakin menee kuitenkin vikaan, ja Henrik joutuu aloittamaan tehtävänsä varsin erilaisista lähtökohdista, joihin on tottunut. Alkaa kilpajuoksu aikaa ja omaa itseä vastaan.”
5. joulukuuta ensi-iltansa saavan Jälkeemme vedenpaisumus -elokuvan avainrooleissa nähdään Elias Westerberg, Linnea Leino, Tuomas Nilsson, Petteri Summanen, Antti Reini, Kasperi Kola, Pihla Penttinen, Jari Salmi, Tobias Zilliacus, Jemina Sillanpää, Robert Enckell, Hannu-Pekka Björkman ja Paavo Westerberg.
Ensimmäinen traileri näyttää tältä.