Uusimmat

Tuleva Stephen King -filmatisointi kokeneisiin käsiin – The Monkey -kauhuelokuvan tuottaa James Wan

10.05.2023 15:15 Muropaketin toimitus

James Wan tuottaa Stephen Kingin The Monkey -novelliin pohjautuvan elokuvan.

Deadline uutisoi jälleen yhdestä uudesta Stephen King -filmatisoinnista. Tulossa on kauhun mestarin novelliin The Monkey perustuva elokuva, jonka pääosaan on kiinnitetty Theo James. Muun muassa Divergent-elokuvista tuttu James on viimeksi nähty The White Lotus -sarjan kakkoskaudella.

The Monkeyn tuotannosta vastaa Conjuring-maestro James Wan. Elokuvan ohjaa ja käsikirjoittaa Osgood Perkins.

The Monkey kertoo kaksosveljeksistä, jotka löytävät ullakolta isänsä vanhan apinalelun, minkä jälkeen heidän ympärillään alkaa tapahtua raakoja kuolemia. Veljekset heittävät lelun pois, mutta joutuvat myöhemmin palaamaan asiaan kuoleman astuessa uudelleen kuvaan.

Vuonna 1980 valmistunut The Monkey löytyy Kingin novellikokoelmasta Skeleton Crew (1985). Suomessa kokoelma on jaettu kahteen osaan (Jälkeen keskiyön ja Ennen aamunkoittoa). Apina löytyy näistä ensimmäisestä.

Aiemmin tällä viikolla uutisoitiin jo toiseen King-tarinaan pohjautuvasta elokuvasta The Life of Chuck:

Uuden Stephen King -elokuvan pääosissa nähdään Tom Hiddleston ja Mark Hamill

Skeleton Crew