“Tuota ei olisi pitänyt sanoa” – Gandalfin näyttelijältä lipsahti iso paljastus uudesta Taru sormusten herrasta -elokuvasta
Ian McKellen kertoi hiljattain haluavansa palata Gandalf-velhoksi tulevassa The Lord of the Rings: The Hunt for Gollum -elokuvassa. Nyt McKellen on taas kommentoinut mahdollista paluutaan Keski-Maahan julkisesti.
”Kaikki mitä [tulevista Taru sormusten herrasta -elokuvista] tiedän on se, että minulle soitettiin ja kerrottiin, että luvassa on elokuvia, jotka keskittyvät lähinnä Klonkkuun. Klonkkua esittänyt Andy Serkis ohjaa ja käsikirjoitus valmistuu joskus ensi vuonna… ja sitten päätän haluanko palata Gandalfiksi”, Ian McKellen totesi nauraen This Morning in the UK:n haastattelussa.
Ja kyllä, McKellen tosiaan puhui elokuvista monikossa.
”Minulle on kerrottu, että The Hunt for Gollum on kaksi elokuvaa. Tuota ei olisi varmaan pitänyt sanoa. En siis ole lukenut käsikirjoitusta, en tiedä aikataulusta, enkä edes sitä missä kuvaukset järjestetään”.
Koko haastattelun voi katsoa alta.
The Lord of the Rings: The Hunt for Gollumin (ensimmäisen osan) pitäisi saada ensi-iltansa jo vuonna 2026. Nähtäväksi jää, pitääkö aikataulu vai joudutaanko julkaisua vielä siirtämään.
Ennen Klonkun omaa elokuvaa teattereihin saapuu animeseikkailu Taru sormusten herrasta: Rohirrimin sota, jonka ensi-ilta on Suomessa 13. joulukuuta.