”Tyhmää koheltamista vuoristossa” – Renny Harlin ei olisi halunnut tehdä Cliffhangeria, eikä etenkään Sylvester Stallonen kanssa

01.11.2021 09:36 | Muropaketin toimitus

Cliffhanger on yhä Renny Harlinin suosituimpia elokuvia, mutta jos ohjaaja itse olisi saanut päättää, olisi koko leffa jäänyt tekemättä.

Tammen tuoreessa Renny Harlin – Ainutlaatuinen elämäni -muistelo-opuksessa ohjaaja kertoo Cliffhangerin(kin) synnystä hyvin seikkaperäisesti. Kirjasta käy ilmi, että alkujaan Renny Harlinia ei olisi kiinnostanut pätkääkään ohjata vuonna 1993 ilmestynyttä toimintahittiä. Renny Harlinilla oli jo tuolloin tavoitteena tehdä jotain vakavampaa, ja erityisesti mieltä kutkutti Tom Hanksin kanssa kehitelty rakkaustarina Dreams sekä elokuva Greenpeacesta.

(Molemmat jäivät lopulta toteuttamatta)

Kun Carolcon tuottaja Mario Kassar ilmoitti, että Cliffhanger olisi Harlinin seuraava projekti, ilmoitti ohjaaja suoraan, että ei käy. Seurauksena oli äänekäs riita, jonka aikana Kassar haukkui Harlinia elitistiksi, kun ei toiminta kerran enää kelvannut.

Olin šokissa. Luin käsikirjoituksen eikä mieleni muuttunut. En tee tätä. Käsikirjoitus oli sitä, mitä olin arvellut sen olevan: koheltamista vuoristossa ja tyhmiä ja lyhyitä vuorosanoja tyyliin ”Tule tänne”, ”Varo” ja ”Nyt mennään”.

Lopulta Renny Harlin antoi periksi ja lupasi ohjata Cliffhangerin sittenkin. Seuraava riita vaani kuitenkin jo kulman takana: Harlin olisi halunnut elokuvan pääosaa Harrison Fordin, mutta Mario Kassar halusi roolin Sylvester Stallonelle, jonka ura oli kuopassa epäonnistuneiden toimintakomedioiden jälkeen.

Renny Harlin pisti taas vastaan, mutta suostui kuitenkin tapaamaan Stallonen. Roolituskin meni lopulta läpi, kun kovana sooloilijana tunnettu Stallone lupasi noudattaa Harlinin ohjeita kuvauksissa ja elokuvan tekemisessä muutenkin. Kuvausten aikana Harlin laittoi päätähtensä koville, mutta lopuksi Stallone kiitti ohjaajaa vuolaasti sanallisesti ja erilaisin lahjoin, ja elokuvantekijät ovat pitäneet yhteyttä siitä lähtien.

Renny Harlin – Ainutlaatuinen elämni on nyt myynnissä. Cliffhangeria ei löydy Suomen suoratoistopalveluista, mutta sen voi vuokrata halvimmillaan kolmella eurolla.

Muropaketin uusimmat