Uusimmat

“Typerää ja naurettavaa” – Stranger Things -tähdeltä kysytään koko ajan samasta aiheesta, ja nyt saa jo riittää

Kuva: © Netflix 2022

17.08.2022 11:55 Muropaketin toimitus

Joe Keery ei jaksa enää kuunnella jankutusta kuontalostaan.

Stranger Things -näyttelijä Joe Keery alkaa kyllästyä yhteen ja samaan aiheeseen, josta jankataan hänen kohdallaan jatkuvasti. Steve Harringtonia Netflixin hittisarjassa näyttelijältä kysellään toistuvasti hänen hiuksistaan. Keery kertoo The Daily Beastin jutussa saaneensa tarpeeksi.

– Se on todella naurettavaa, asia jota en voi kontrolloida millään tavoin. Hiukseni ovat kohdallani se juttu, josta jankutetaan jatkuvasti netissä. Jengi toistelee typerää asiaa loputtomiin.

Keeryä pyydettiin esiintymään hiustenhoitotuotteita kauppaavassa mainoksessa, mutta siitä hän kertoi kieltäytyneensä jo viime vuonna.

Stranger Thingsin viidennen ja samalla viimeisen kauden lisäksi Keery nähdään myös Fargo-sarjan tulevalla kaudella. Antologiasarjan viidennellä tuotantokaudella esiintyvät myös muun muassa Jon Hamm, Juno Temple, Jennifer Jason Leigh, Lamorne Morris ja Richa Moorjani.