Uusimmat

USA:n katsotuimmaksi nousseelle kauhuleffalle Suomen ensi-ilta vasta joulukuussa

30.10.2017 07:35 Muropaketin toimitus

USA:n suosituin elokuva viikonloppuna 43/2017 (27.10.-29.10.) oli kauhuleffa Jigsaw.

Jigsaw on vuonna 2010 (selkeästi väliaikaisesti) kuopatun Saw-kauhuelokuvan uusin osa. Michael ja Peter Spierigin ohjaamasta kauhistelusta järjestettiin Suomessa viikonlopun aikana Halloween-ennakoita, mutta varsinaisen ensi-iltansa Jigsaw saa meillä vasta 1. joulukuuta.

Tällä tietoa siis.

Mikäli Jigsaw osoittautuu maailmalla flopiksi USA:n TOP 10 -listan kärkisijastaan huolimatta, on Nordisk Filmin helppo siivota elokuva pois julkaisuohjelmastaan. Toistaiseksi vaikuttaa kuitenkin kohtalaisen hyvältä:

Jigsaw’n tekeminen maksoi 10 miljoonaa dollaria, ja ensimmäisen viikonloppusta jälkeen sillä on kasassa jo 25,8 miljoonan dollarin lipunmyynti. Vaikuttaa siis siltä, että paluu Saw-kauhun pariin oli Lionsgatelta hyvä veto. Vielä tosin ollaan kaukana Saw-elokuvien myyntiluvuista. Jopa nuivan vastaanoton saanut Saw 3D keräsi seitsemän vuotta sitten kaikkiaan 136 miljoonaa dollaria elokuvateatterikierroksellaan.

 

Sija Elokuva Lipputulot Lipputulot yht.
1.  Jigsaw 16,250 M$ 16,250 M$
2.  Tyler Perry’s Boo 2! A Madea Halloween 10,000 M$ 35,521 M$
3.  Geostorm 5,675 M$ 23,553 M$
4.  Happy Death Day 5,099 M$ 48,393 M$
5.  Blade Runner 2049 3,965 M$ 81,385 M$
6.  Thank You For Your Service 3,702 M$ 3,702 M$
7.  Only the Brave 3,450 M$ 11,940 M$
8.  The Foreigner 3,210 M$ 28,827 M$
9.  Suburbicon 2,800 M$ 2,800 M$
10.  Se 2,465 M$ 323,730 M$

 

Luvut perustuvat Box Office Mojon arvioihin.