Uusimmat

James Bondin ei haluta olevan homo, nainen tai aasialainen, osoittaa tuore kysely – tumma ihonväri ei kuitenkaan olisi ongelma

21.11.2018 08:15 Muropaketin toimitus

Vaikka elokuvamedioissa ja julkisessa keskustelussa on leikitty ajatuksella tummaihoisesta, homoseksuaalista ja naispuolisesta James Bondista, eivät Ian Flemingin luoman hahmon fanit halua muuttaa salaista agenttia radikaalisti.

Morning Consult -sivusto uutisoi yhteistyössä The Hollywood Reporterin kanssa suorittamastaan kyselystä, joka koski James Bondia ja hahmon muuttamista. Kyselyyn vastasi kaikkiaan 2086 täysi-ikäistä Pohjois-Amerikan kansalaista.

Tulosten perusteella James Bond -elokuvien tekijöiden ei juuri kannata hahmoa lähteä muuttamaan. 51 prosenttia vastanneista oli sitä mieltä, että Bond on juuri hyvä sellaisena kuin hän nyt on. Alle 40 % vastaajista haluaa nähdä latinosyntyisen, aasialaisen, naispuolisen tai homoseksuaalin Bondin.

Ajatukseen tummaihoisesta Bondista suhtauduttiin kuitenkin suopeahkosti. Asiaan vaikuttanee se, että Idris Elbaa on ”tyrkytetty” James Bondin rooliin jo useamman vuoden ajan, ja näyttelijä valittiin hiljattain People-lehdessä maailman seksikkäimmäksi mieheksi.

Tutkimukseen voi tutustua tarkemmin linkkien takaa. Tässä karkea summaus tuloksista:

Seuraava James Bond -elokuva saa ensi-iltansa vuonna 2020. Hahmoa esittää vielä tuolloin Daniel Craig, mutta sen jälkeen rooliin ollaan etsimässä uusi näyttelijä.