Uusimmat

Uuden elokuvan tekeminen oli Steven Spielbergille kova paikka: “Hän itki kuvauksissa kymmeniä kertoja”

Kuva: © Storyteller Distribution Co., LLC. All Rights Reserved.

09.11.2022 17:42 Muropaketin toimitus

The Fabelmans on Steven Spielbergin omaelämänkerrallinen uutuuselokuva.

Yhdysvalloissa marraskuun lopussa ensi-iltansa saava The Fabelmans on Steven Spielbergin omaan elämään pohjautuva elokuva, jossa hän ohjauksen lisäksi toimii myös toisena käsikirjoittajana.

Elokuvan keskeisissä rooleissa Spielbergin vanhempia esittävät Paul Dano ja Michelle Williams. Nuori Gabriel LaBelle esittää Spielbergiä itseään, tosin hänet on elokuvassa nimetty Sammy Fabelmaniksi. Seth Rogen puolestaan esittää perheen läheistä ystävää.

Elokuvan teko oli Spielbergille tunteellinen kokemus, paljastaa Rogen The Hollywood Reporterin haastattelussa.

“Hän itki avoimesti useaan kertaan. Hän tuli kuvauksiin ja liikuttui jostain tietystä puvusta tai lavastuksesta tai siitä, että keräännyimme kaikki yhteen tekemään jotain tiettyä. Näin hänen itkevän kymmeniä kertoja kuvausten aikana, mutta mielestäni se oli vain kaunista ja sai jokaisen kunnioittamaan sitä, mitä hän on tekemässä. Kun näki miten paljon se tarkoitti hänelle ja miten tosissaan hän oli”, Rogen kertoo.

Suomen elokuvateattereissa The Fabelmans julkaistaan vasta 17. helmikuuta 2023.