Uusimmat

Uuden Ghostbustersin Suomen ensi-ilta vahvistettiin – Toimii jatko-osana vuosien 1984 ja 1989 leffoille

© CTMG

28.09.2021 11:55 Muropaketin toimitus

Uusi Ghostbusters oli tulossa valkokankaille jo viime vuonna, mutta yksi pieni virus pilasi tämän suunnitelman, useampaan otteeseen. Tänä syksynä Haamujengin paluu kuitenkin toteutuu.

Sony Pictures on vahvistanut kahden ensimmäisen Ghostbusters-elokuvan jatko-osan, Ghostbusters: Afterlifen, saapuvan Suomen elokuvateattereihin 26. marraskuuta.

Ghostbusters: Afterlifen ohjaajana on toiminut kahden ensimmäisen elokuvan ohjanneen Ivan Reitmanin poika Jason Reitman, joka tunnetaan mm. Junosta, Up in the Airista ja Tullysta. Afterlife on nuoremman Reitmanin uran toistaiseksi suurin projekti. Tähän asti ohjaaja on pitäytynyt lähinnä draaman ja komedian parissa.

Alkuperäiset Ghostbusters-tähdet Bill Murray, Dan Aykroyd, Ernie Hudson, Sigourney Weaver ja Annie Potts ovat mukana Afterlifessa, mutta leffan pääosissa nähdään Carrie Coon, Finn Wolfhard, Mckenna Grace ja Paul Rudd,