Uusimmat

Uudet Ihmeotus-elokuvat ovat jäissä, mutta Warner Bros. saattaa tehdä muita velholeffoja J. K. Rowlingin kanssa

04.11.2022 19:00 Muropaketin toimitus

Warner Brosin pomo haluaa tulevaisuudessa keskittyä suuriin franchiseihin kuten Harry Potteriin.

Harry Potter -maailman elokuvien tulevaisuus sijaitsee tällä hetkellä varsin tuulisella paikalla. Kun uusien Ihmeotus-elokuvien kolmas osa, Ihmeotukset: Dumbledoren salaisuudet, floppasi, Warner Bros. päätti laittaa alun perin suunnitellut jatko-osat jäihin.

Viisiosaiseksi suunniteltu elokuvasarja saattaa näin ollen jäädä kolmen elokuvan mittaiseksi.

Eikä asiaa auta se, että Pottereiden luoja J.K. Rowling on saanut kommenttiensa vuoksi ihmisoikeusihmiset kimppuunsa. Tai se, että Ihmeotukset-elokuvista peräti kaksi keskeistä näyttelijää, Johnny Depp ja Ezra Miller, on joutunut jokseenkin mustalle listalle sekoiluittensa ja oikeusjuttujensa vuoksi.

Varietyn uutisen mukaan Warner Brosin pomo David Zaslav on kuitenkin edelleen avoin uusille Potter-elokuville. Hän on kertonut haluavansa keskittyä jatkossa suuriin franchiseihin, ja haluavansa tehdä vielä “jotain J.K.:n kanssa Harry Pottereiden suhteen”.

Zaslav haluaa keskittyä sellaisiin suuriin elokuviin, joita rakastetaan ympäri maailman.

“Kun tehdään franchise-elokuva, siitä saattaa tulla kaksin-kolminkertainen määrä rahaa verrattuna siihen, mitä elokuva tienaa yksistään Yhdysvalloissa.”

Sekä Harry Potter- että Ihmeotukset-elokuvat ovat suoratoistossa katsottavissa HBO Maxissa.