Uusimmat

”Uusi” Deadpool-elokuva ilmestyy joulukuussa – Tuoreita huhuja julki fanit yllättäneestä teinikomediasta

11.10.2018 08:30 Muropaketin toimitus

Deadpool 2:n teiniystävällinen PG13-versio saa ensi-iltansa joulun alla. Nyt elokuvasta on paljastunut uutta tietoa.

MCU Cosmic -sivusto uutisoi, että ”Deadpool Before Christmas” sisältää kaikkiaan 15 minuuttia lisämateriaalia sekä ainakin yhden kokonaan uuden hahmon. Luvassa on siis ihan uusia kohtauksia, eikä kyse siis ole blu-raylla julkaistusta Super Duper Cutista.

Lupailtu uusi hahmo on mitä ilmeisimmin Fred Savagen esittämä, eikä esimerkiksi Hugh Jackmanin Wolverine, kuten jotkut intomielisimmät ovat toivoneet.

Deadpool Before Christmasin ensimmäinen kohtauskuva (alla) vihjasi Deadpoolin kertovan Savagen hahmolle ”joulusatua”, joten on mahdollista että leijonanosa 15 lisäminuutista keskittyy puhtaasti hahmojen väliseen jutusteluun.

Yhdysvalloissa Deadpool 2:n teiniversio saa ensi-iltansa 21. joulukuuta. Muropaketille visertäneiden pikkulintujen mukaan on pieni mahdollisuus, että elokuva tuodaan myös Suomeen rajoitettuun levitykseen, mutta mitään virallista ei aiheesta ole vielä uutisoitu.