Uusimmat

Uusi Hellboy saattaa olla hyväkin elokuva, mutta päivä, jona arvostelut saa julkaista herättää epäilyksiä

22.03.2019 12:00 Muropaketin toimitus

Jos elokuva-arvostelun saa julkaista vain päivää tai kahta ennen ensi-iltaa, on luvassa yleensä pilaantunutta tai korkeintaan keskinkertaista hummusta, kertoo viidakon vanha sanonta.

Neil Marshallin uutta Hellboy-filmatisointia odotellaan Muropaketin toimituksessa hieman huolestuneissa merkeissä. Lähdemateriaalina toimivat Mike Mignolan sarjakuvat ovat parhaimmillaan aivan loistavia, ja myös Guillermo del Toron kahdella Hellboy-leffalla (2004 & 2008) oli hetkensä. Kolmannen Hellboy-elokuvan trailereista on kuitenkin välittynyt levoton olo, jota voi kuvata parhaiten ilmaisulla ”meh”.

Tähän asti olemme pyrkineet pitämään mielen avoimena ja mielialan korkealla, mutta tieto Hellboyn lehdistönäytöksen ajankohdasta ja arvosteluiden embargosta väistämättä nakertavat uskoa Hellboyn uutta tulemista kohtaan: Hellboy esitetään medioille vasta kaksi päivää ennen ensi-iltaa, eikä arvosteluita saa julkaista kuin vasta torstaina 11. huhtikuuta, siis ensi-iltaa edeltävänä päivänä.

Tällainen menettely on studioille perinteinen ”otetaan rahat ennen kuin maine elokuvan laadusta leviää ja juostaan niin maan perkeleen nopeasti” -ratkaisu. Toki poikkeuksiakin on nähty, eikä pressinäytöksen pohjalta tietenkään kannata kuvitella liikoja.

Muropaketti kertoo oman näkemyksensä Hellboysta heti embargon rauettua. Pidetään siihen saakka sormet ristissä ja peukut pystyssä.