Uusimmat

Uusi Mies ja alaston ase kuvataan ehkä jo kesällä – Leslie Nielsenin hahmon poikaa esittää toimintatrillerien liukuhihnamies

19.01.2023 08:21 Muropaketin toimitus

Mies ja alaston ase

Niin huolestuttavalta kuin idea kuulostaakin, uusi Mies ja alaston ase -elokuva on toteutumassa.

Leslie Nielsenin korvaajaksi Mies ja alaston ase -elokuvasarjan pääosaan on astumassa viime vuosina tolkuttoman määrän synkkiä toimintatrillereitä tehnyt Liam Neeson, joka on aikaisemmin esitellyt komediallista puoltaan esimerkiksi Seth MacFarlanen A Million Ways to Die in the West -komediassa (2014).

Neeson ei kuitenkaan esitä samaa hahmoa kuin Leslie Nielsen, vaan Frank Drebinin poikaa.

Collider-sivuston haastattelussa Liam Neeson on antanut pienen tilannepäivityksen uudesta Mies ja alaston ase -elokuvasta. Neesonin mukaan komedian käsikirjoitus on yhä vaiheessa, eikä tuotanto etene tietenkään ennen kuin se on valmis. Näyttelijä on kuitenkin toiveikas sen suhteen, että kuvaukset päästäisiin aloittamaan jo kuluvan vuoden kesällä. Mikäli näin käy, voi ensi-iltaa odotella vuodelle 2024.

Vuosien 1988-1994 Mies ja alaston ase -elokuvat voi katsoa suoratoistona Ruudusta ja SkyShowtimesta.