Uusimmat

Uusi Pentulive alkaa tänään – Yle Areenassa seurataan tällä kertaa shiba inu -pentuetta

01.11.2022 10:21 Muropaketin toimitus

Pentulive

Yle Areenan hitiksi muodostunut Pentulive käynnistyy tänään uuden pentueen kanssa.

Yle kuvailee kello 11.00 Yle Areenassa alkavaa Pentuliveä seuraavasti:

”Olisiko teillä hetki aikaa katsoa koiranpentuja? Seuraa suloisen shiba inu -pentueen elämää Ylen Pentulivessä. Viime vuodenvaihteessa koko Suomen hurmanneen Pentuliven kamerat käyvät jälleen 24/7. Livekuvaa pentulaatikon tapahtumista lähetetään jouluviikolle asti, jolloin Möpsö-emon pennut ovat ehtineet luovutusikään. Koiranpennun ensimmäiset viikot ovat olennaisia koko sen myöhemmälle kehitykselle. Se on myös ajanjakso, joka useimmilla koiranomistajilla jää näkemättä. Viikkojen aikana todistetaan monet ensimmäiset kerrat ruokailusta ulkoiluun, opetellaan koirille tärkeitä taitoja ja telmitään niin maan perusteellisesti!”

Livelähetyksen ohessa tapahtuu myös paljon muuta.

Katsojia kannustetaan esimerkiksi mukaan chattiin, osallistumaan haasteisiin, ehdottamaan nimiä pennuille ja kysymään koirista asiantuntijoilta.

Pentuliven parhaista hetkistä julkaistaan klippejä jatkuvasti päivittyvässä seuranta-artikkelissa ja kohokohdat paketoidaan viikoittaisiksi koosteiksi.

Muropaketin uusimmat