Uusimmat

Uusi Stephen King -elokuva saapuu Suomeen perjantaina, mutta onko se hyvä? Näin The Boogeyman on arvioitu maailmalla

29.05.2023 08:22 Muropaketin toimitus

Stephen Kingin novelliin pohjautuva The Boogeyman saa ensi-iltansa sekä USA:ssa että Suomessa tämän viikon perjantaina 2. kesäkuuta.

Vaikka vuoden 1973 Mörkö-tarinaan pohjautuvan The Boogeymanin ensi-ilta on vasta edessäpäin, on elokuva ehditty jo arvioida useammassa mediassa maailmalla. Arvioita summaavan Rotten Tomatoesin listalta löytyy tällä hetkellä yhteensä 33 arvostelua. Niiden perusteella The Boogeyman on 67-prosenttisesti ”tuore”. Jos luvun vääntää härskisti mutkia oikoen tähdiksi, on The Boogeyman asteikolla 1-5 kolme tähden elokuva eli vahvaa keskikastia. Ei sinänsä hullumpi saavutus, kun huomioi miten hirveitä sovituksia Stephen Kingin tarinoista on vuosien aikana pahimmillaan väsätty.

Muropaketin oma arvio The Boogeymanista ilmestyy myöhemmin tällä viikolla.

Rob Savagen ohjaamassa elokuvassa lukiolainen Sadie Harper ja hänen nuorempi sisarensa Sawyer surevat yhä hiljattain menehtynyttä äitiään, mutta eivät saa juuri tukea suruunsa Will-isältään, joka taas on omaa tuskaansa työstävä terapeutti. Sitten yllättäen heidän kotiinsa ilmaantuu epätoivoisesti apua etsivä potilas. Hänen myötään taloon asettuu kammottava yliluonnollinen olento, joka saalistaa perheitä ja voimistuu uhriensa kärsimyksestä…

Noin 40 miljoonan dollarin budjetilla tehty The Boogeyman ei ole isojen tähtien elokuva. Pääosissa nähdään Yellowjackets-sarjan Sophie Thatcherin lisäksi Chris Messina, Vivien Lyra Blair, Marin Ireland, Madison Hu, LisaGay Hamilton ja David Dastmalchian.