Uusi The Office -sarja on herättänyt närää, mutta Ricky Gervais antoi sille siunauksensa
Australialainen The Office on jo 13. versio sarjasta. Päähenkilö on tällä kertaa nainen.
Prime Video julkaisee reilun parin viikon kuluttua australialaisen The Officen, joka on jo 13. versio sarjasta. Tällä kertaa Felicity Ward esittää Hannah Howardia, joka on naispuolinen versio David Brent -hahmosta.
Hahmon sukupuoli on jostain syystä ehtinyt aiheuttaa jo närää, vaikka sarjasta on nähty vasta trailerin verran materiaalia.
Näyttelijä Ward kertoo Varietyn jutussa alun perin hahmoa esittäneen Ricky Gervaisin antaneen sarjalle siunauksensa.
”Ricky Gervais on erittäin innoissaan siitä, että päähenkilö on tällä kertaa nainen. Kaikille asiasta suuttuneille: hän antoi sarjalle siunauksensa.”
Uudessa The Office -sarjassa ovat mukana myös Edith Poor, Steen Raskopoulos ja Shari Sebbens. Lisäksi kahdeksasta jaksosta koostuvan sarjan ensimmäisellä kaudella nähdään Josh Thomson, Jonny Brugh, Susan Ling Young, Raj Labade, Lucy Schmidt, Zoe Terakes, Pallavi Sharda, Claude Jabbour ja Jason Perini.
Vierailevina tähtinä sarjassa pyörähtävät ainakin Susie Youssef, Justin Rosniiak, Carlo Ritchie, Rick Donald ja Chris Bunton.
Australian The Office saa ensi-iltansa Prime Videossa 18. lokakuuta.