Uusimmat

Uusin Star Wars floppasi avausviikonloppunaan – Myöskään Suomen katsojaluvut eivät anna syytä juhlaan

29.05.2018 08:20 Muropaketin toimitus

Uusin Star Wars -elokuva Solo: A Star Wars Story onnistui keräämään ensi-iltaviikollaan maailmanlaajuisesti alle 150 miljoonan dollarin lipunmyynnin.

Vaikka 148 miljoonaa dollaria on tietenkin huima summa rahaa, on se paljon vähemmän kuin mitä Disney ja Lucasfilm Sololta odottivat. Ron Howardin ohjaaman elokuvan avaustulos oli myös huomattavasti vähemmän kuin muilla uusilla Star Wars -elokuvilla ja jopa Sithin kostolla (2005).

Joissain medioissa Solo: A Star Wars Story on ehditty jo julistaa flopiksi. Tämä on vain osatotuus: seuraavat viikon näyttävät, millaisiin tuloksiin elokuva yltää. Hyvältä ei kuitenkaan vaikuta.

Suomessa Solo sai ensi-iltansa keskiviikkona 23. toukokuuta.

Elokuva onnistui nousemaan viikonlopun katsotuimmaksi, mutta ei mitenkään tajunnanräjäyttävillä luvuilla.

Viikonloppuna 21/2018 (25.-27.5.) Solo: A Star Wars Story keräsi 29 004 katsojaa. Elokuvalle oli sunnuntai-iltaan mennessä kertynyt Suomesta 48 535 katsojaa, kertoo Filmikamari ry.

Ihan hyvä saavutus, mutta selkeästi Solo kiinnostaa Suomessakin vähemmän kuin muut uudet Star Warsit.