Uusimmat

Uutta X-Men-elokuvaa ei esitetä kriitikoille etukäteen ollenkaan – Mutta onko The New Mutants sitten täysi ripuliryöppy? Ei välttämättä

25.08.2020 13:45 Muropaketin toimitus

The New Mutants saa ensi-iltansa maailmalla tällä viikolla ja ensi viikolla myös Suomessa. Elokuvakritiikkejä ei kuitenkaan ole näkynyt, eikä tulla näkemäänkään.

MCU Cosmic -sivuston mukaan The New Mutantsista ei järjestetä lehdistönäytöksiä ennakkoon laisinkaan. Tavallisesti näin käy vain sellaisten elokuvien kohdalla, jotka studiot itsekin tunnistavat hirveiksi, eikä kriitikoita kaivata levittämään tylyjä tuomioita ennen ensi-iltaa.

The New Mutantsin kohdalla tilanne ei kuitenkaan ole ihan yksioikoinen.

MCU Cosmicin mukaan Disneyllä on haasteita järjestää The New Mutantsista tai muistakaan elokuvista ennakkonäytöksiä median edustajille Yhdysvalloissa, ja ilmeisesti sitten sama linja on sitten otettu käyttöön globaalisti.

Warner Bros. Picturesilla ei vastaavia haasteita tunnu olevan, sillä huomenna valkokankaalle saapuvasta Tenetistä järjestettiin peräti kaksi IMAX-näytössä suomalaistoimittajille jo viime viikolle.

Muropaketin kriitikko käy katsomassa The New Mutantsin ensi-iltapäivänä 4. syyskuuta. Kerromme sitten mietteemme toistaiseksi viimeisestä X-Men-elokuvasta viikonlopun aikana.