Uusimmat

Vahvistettu: Historian ensimmäisestä Star Wars -flopista huolimatta George Lucasin seuraaja saa jatkaa työssään

01.10.2018 07:38 Muropaketin toimitus

Kun Solo: A Star Wars Story floppasi toukokuussa pahemman kerran, alkoivat huhut johtaja Kathleen Kennedyn jatkosta Lucasfilmillä kiertää. Nyt on kuitenkin vahvistettu, että Kennedyn ura jatkuu edelleen.

The Hollywood Reporterin mukaan Kathleen Kennedy jatkaa Lucasfilmin johtajana aina vuoden 2021 loppuun asti, uutisoi The Hollywood Reporter. Kennedy nimettiin virkaansa vuonna 2012, kun Disney osti Lucasfilmin George Lucasilta neljällä miljardilla dollarilla.

Tällä hetkellä Lucasfilmillä on aktiivisesti tekeillä vain yksi Star Wars -elokuva, joulukuussa 2019 ensi-iltansa Episode IX. Solo: A Star Wars Storyn kuuluisan floppaamisen myötä Disney ja Lucasfilm päättivät laittaa antologiaelokuvat jäihin ainakin toistaiseksi. 2020-luvulle sijoittuva uusi trilogia aiotaan kuitenkin yhä toteuttaa.

Ron Howardin ohjaama Solo keräsi teatterikierroksensa aikana vain 392,8 miljoonan dollarin lipunmyynnin. Elokuvan budjetti oli 275 miljoonaa plus huomattavat markkinointikustannukset päälle.