Uusimmat

Vaikeuksiin ajautunut Netflix muistutti työntekijöitään: “Käyttäkää rahaa viisaasti”

Kuva © Netflix

13.05.2022 19:00 Muropaketin toimitus

Suoratoistojätti Netflix menetti alkuvuonna noin 200 000 käyttäjäänsä.

Netflix ohjeistaa työntekijöitään toimimaan taloudellisesti menetettyään 200 000 käyttäjää alkuvuoden 2022 aikana, uutisoi The Hollywood Reporter.

Yhtiö on lähettänyt työntekijöilleen tiedotteen, missä se kehottaa työntekijöitään “kuluttamaan jäsentemme rahaa viisaasti”. Tämän kerrotaan olevan selkeä ero muuhun tiedotteeseen, jossa myös ohjeistetaan työntekijöitä “välttämään sääntöjä”.

Puhe menojen karsimisesta on saanut työntekijät myös pelkäämään työpaikkojensa puolesta.

Suoratoistojätti menetti asiakkaita ensimmäisen kerran kymmeneen vuoteen, mikä on säikäyttänyt myös kilpailijoita ja sijoittajia. Netflix on ilmoittanut suunnittelevansa mainosrahoitteisen version lanseeraamista palvelustaan jo mahdollisesti tämän vuoden aikana, jotta käyttäjille näkyvää kuukausihintaa saataisiin laskettua.