Uusimmat

Val Kilmerin rooli uudessa Willow-tv-sarjassa kuulostaa todella epämääräiseltä

Kuva: Disney+

14.09.2022 19:30 Muropaketin toimitus

Willow-tv-sarja alkaa Disney+:ssa 30. marraskuuta.

Ron Howardin vuonna 1988 ohjaama fantasiaseikkailu saa jatkoa tv-sarjan muodossa marraskuun lopussa. Willow-sarjan pääosaan palaa Warwick Davis, mutta Val Kilmerin esittämän Madmartiganin osuus on edelleen hämärän peitossa.

Kilmer on menettänyt äänensä kurkkusyövän vuoksi ja vaikka hän piipahti pienessä roolissa kesällä julkaistussa Top Gun: Maverick -elokuvassa, ei häntä nähdä Willow-sarjassa. Sairautensa vuoksi hän ei myöskään voi toimia ääniroolissa.

Sarjan käsikirjoittajana toimiva Jonathan Kasdan kommentoi tilannetta epämääräiseen sävyyn, kertoo Yahoo.

“Siitä on hankala varsinaisesti puhua, koska vaikka häntä ei nähdä kuvassa, hän on mukana sarjassamme ja merkityksellisellä tavalla. Hän on toiminut meidän kanssamme yhteistyössä koko tuotannon ajan. Toivottavasti tämä epämääräisyys ei ole ihmisille liian turhauttavaa”, Kasdan kommentoi.

Vaikka Kilmeriä ei sarjassa nähdä, viime viikonloppuna julkistettiin, että toinen 80-luvun hittinäyttelijä, Christian Slater, on mukana. Hänen on määrä esittää Madmartiganin ystävää.

Mukana on myös alkuperäisestä elokuvasta tuttu Joanna Whalley sekä uusina kasvoina muun muassa Ruby Cruz, Erin Kellyman, Tony Revolori ja Amar Chadha-Patel.