Uusimmat

Varoitus: Jos olit kesällä 2010 pihalla kuin lumiukko, ei tänään ehkä kannata mennä elokuvateatteriin

26.08.2020 08:55 Muropaketin toimitus

Christopher Nolanin ohjaama Tenet saa vihdoinkin Suomen ensi-iltansa tänään.

Muropaketin arviossa Tenet sai neljä tähteä viidestä.

Kyseessä on siis hyvä elokuva, mutta samalla kriitikko Tuukka Hämäläinen jakoi varoituksen Tenetistä kiinnostuneille: jos Christopher Nolanin vuonna 2010 ohjaama Inception oli sinusta vaikeasti seurattava elokuva, voi Tenet olla yksinkertaisesti liikaa:

”Kukaan tuskin odottaa Christopher Nolanilta enää kovin simppeliä elokuvaa, mutta Tenet koettelee jo varmasti monen katsojan sietokykyä. Nolan on leikkinyt kiemuraisella tarinankerronnalla ja eri aikatasoilla ainakin Mementosta (2000) lähtien, aina The Prestigen (2006) ja Interstellarin (2014) kautta Dunkirkiin (2017), mutta Tenet kipuaa tässä suhteessa omalle tasolleen. Jo etukäteen vuosikymmenen takaiseen Inceptioniin verrattu Tenet on siis sanalla sanoen monimutkainen. Sanoisin jopa, että jos Inceptionin juoni tuntui liian vaikealta seurata, kannattaa jättää Tenet suosiolla väliin. Tällä kehotuksella en kuitenkaan tarkoita sanoa, että Tenet olisi huono elokuva. Päin vastoin, se on oikein pätevä ohjaustyö, joka pitää erinomaisesti otteessaan.”

Christopher Nolanin uusi Tenet-elokuva on kovan luokan scifiä – ja vielä vaikeampi kuin Inception

Nyt moni kummastelee varmasti, mitä vaikeaa Inceptionissa oli.

Ja hyvä niin; jos joillekin kimurantti juonikuvio oli selvää pässinlihaa, rohkeasti vaan Tenetiä katsomaan sitten.

Alla vielä elokuvan traileri.