Venomissa on järjetön juoniaukko – nyt ohjaaja myönsi asian itsekin: “Niitä jäi sinne muutama”

12.10.2018 14:30 | Muropaketin toimitus

Viikko sitten ensi-iltansa saanut Venom oli viihdyttävä sekasotku, jonka käsikirjoitus jätti monen katsojan raapimaan päätään. Nyt ohjaaja Ruben Fleischer on kommentoinut supersankarileffan juoniaukkoja.

Varoitus! Luvassa spoilereita Venomin tarinasta.

Yksi Venomin pahimmista juoniaukoista koski Riot-symbioottia. Elokuvan alussa Life-säätiön aluksesta karannut Riot ottaa Malesiassa haltuunsa vanhan naisen ja lähtee tämän nahoissa taittamaan taivalta kohti Yhdysvaltoja ja San Fransiscoa, jossa Lifen päämaja sijaitsee.

Tämän jälkeen Venom siirtyy seuraamaan Eddie Brockin (Tom Hardy) epäonnista elämää pitkäksi aikaa.

Kun elokuva lopulta palaa Riotin pariin, on kulunut puoli vuotta. Tässä ajassa Riot on onnistunut pääsemään vasta lentokentälle saakka. Matka on taittunut siis todella hitaasti ja kaiken lisäksi symbiootti on pitänyt saman isäntäkehon koko ajan, vaikka koko Venomin ajan katsojille alleviivataan, miten öljymäiset avaruusolennot kuluttavat useimmat ihmiset loppuun joko heti tai jo hetken päästä.

Jopa ohjaaja Ruben Fleischer myöntää, että tässä kohtaa Venomin logiikka pettää.

”Joo, onhan se hyvä kysymys mitä Riot teki tuon puoli vuotta”, Fleischer harmitteli GameSpotin haastattelussa.

”Se on yksi – toivottavasti – muutamasta logiikkaa koskevista töyssyistämme. Meidän oli hypättävä ajassa eteenpäin esittääksemme Eddien romahduksen ja tuo kohta elokuvasta ei ihan pysy kasassa. Itse haluan ajatella että se vanha nainen kierteli Malesiassa murhaamassa ihmisiä ja piti hauskaa ampumalla pirstaleita”.

Juoniaukoistaan huolimattakin Venom onnistui houkuttelemaan elokuvateattereihin ennätysyleisön. Sony Pictures ei toistaiseksi ole jatko-osan tekemistä vahvistanut, mutta sen uskotaan olevan enää ajan kysymys.