Uusimmat

Videopelileffojen kalkkunat ja klassikot – osa 6/8: Ensimmäinen Resident Evil on niin yhdentekevä elokuva, että sen unohtaa pian katsoneensa

17.11.2019 08:00 Tuukka Hämäläinen

Muropaketin sarjassa arvostellaan kahdeksan suurinta ja tunnetuinta video- tai tietokonepeliin perustuvaa elokuvaa. Uusi arvio on luvassa aina sunnuntaisin. Kuudentena vuorossa on Milla Jovovichin ensimmäinen Resident Evil -rymistely, joka toimii tehokkaasti unilääkkeenä.

Paul W. S. Anderson ohjasi yhden ensimmäisistä peleihin perustuvista elokuvista, vuoden 1995 Mortal Kombatin, joka menestyi aikanaan oikein mukavasti. Eipä siis ihme, että myös pelijätti Capcomin hittisarja Resident Eviliin perustuva elokuva uskottiin Andersonin käsiin. Resident Evil taipui myös luontevasti elokuvaksi, sillä japanilaisen zombie-pelisarjan elävät kuolleet oli tietysti alunperinkin lainattu valkokankaalta.

2000-luvun alku ei myöskään ollut mitään zombie-elokuvien kulta-aikaa, joten Resident Evilillä oli hyvät mahdollisuudet erottua edukseen markkinoilla – uusi Dawn of the Dead (2004) ja George Romeron ohjaama Land of the Dead (2005) ilmestyivät vasta muutamaa vuotta myöhemmin. Ja ihan kelvollisesti Resident Evil menestyikin, sillä lipputuloja kertyi yli sadan miljoonan edestä, yli kolme kertaa elokuvan budjetin verran.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kyseessä olisi hyvä elokuva. Tai edes viihdyttävä.

Andersonin tutulla, tyylitajuttomalla otteella ohjattu ja käsikirjoitettu Resident Evil on tylsä ja typerä zombie-rymistely, jonka alkupuolen saa haukotella läpi ja loppupuolen katsella kelloaan. Ei se myöskään umpihuono ole, vaan jotain paljon pahempaa: Resident Evil on ensisijassa keskinkertainen ja mitäänsanomaton.

Juoni on hyvin simppeli. Arveluttavan Umbrella Corporationin huippusalaisessa laboratoriossa tapahtuu vuoto, ja laitoksen tekoäly pistää kaikki työntekijät hengiltä. Paikalle lähetetään iskuryhmä ottamaan selvää tapahtumista, ja he nappaavat mukaansa myös Milla Jovovichin esittämän Alicen, muistinsa kätevästi menettäneen Umbrellan agentin.

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat melkein kokonaisuudessaan muutamaan ahtaaseen tilaan, millä on varmasti säästetty kivasti tuotantokuluissa. Loput budjetista on käytetty mukiinmeneviin zombie-maskeerauksiin ja kamalla CG:llä toteutettuihin Lickereihin (eli pelisarjasta tuttuihin mutanttiotuksiin).

Resident Evil perustuu Capcomin pelisarjaan vain löyhästi, mutta eipä tuo elokuvan laatuun vaikuta. Kehnointa Resident Evilissä on se, että Anderson ilmeisesti kuvittelee ohjaavansa oikeaa kauhuelokuvaa, eikä ankeaa tusinakalkkunaa.

Elokuvilla on monia tapoja tehdä oma linjansa selväksi: esimerkiksi sarjassa aiemmin arvostelemani Doom (2005) on alusta asti simppeliä macho-toimintaa, ja Street Fighter (1994) taas on alkuteksteistä lähtien läpeensä campia tavaraa. Resident Evil sen sijaan leikittelee olevansa jotain vakavampaa. Huonosti ohjatun ja leikatun höttökauhun seassa on kohtauksia, joiden on tarkoitus olla tyylikkäitä, tunnelmallisia, emotionaalisia tai ylipäätään tuntua joltain.

Jos Resident Evil olisi rehellisesti hömppää, olisi se paljon katselukelpoisempi. Toisaalta sama vaivaa Andersonin muista elokuvista ainakin Event Horizonia (1997), jossain määrin myös Alien vs. Predatoria (2004).

Asiaa ei yhtään auta, että käsikirjoitus on niin geneerinen, ettei mitään jää mieleen, ja että näyttelijätyö on robottimaista suorittamista. Milla Jovovich hortoilee ilmeettömänä pitkin tutkimuslaitoksen verisiä käytäviä ja Michelle Rodriguezilla on unohtunut sama yrmeä pahisilme jokaisen oton ajaksi – molemmat ovat kelpo näyttelijöitä, mutta se ei kyllä tässä elokuvassa välity. Toisaalta heidän hahmonsa jäävät sentään edes vähän mieleen, siinä missä muut hahmot ovat paikalla lähinnä odottamassa kuolemaansa.

Resident Evil -leffalla on selvästi faninsa, minkä todistavat jo elokuvan saamat viisi jatko-osaa. En kuitenkaan näe, mitä meriittejä Andersonin tylsällä tekeleellä on puolellaan – paitsi että on se ainakin parempi kuin jatko-osansa Resident Evil: Apocalypse (2004), jota pidin jopa teini-ikäisenä katsoessani tolkuttoman surkeana.

Henkilökohtaisesti Resident Evilin uudelleenkatsomisella oli kyllä yksi hyväkin puoli. Nyt nimittäin tiedän mitä vastaan, kun minua ensi vuonna pyydetään arvostelemaan Andersonin ja Jovovichin tulevaa Monster Hunter -elokuvaa.

RESIDENT EVIL

”Mikä on huonompaa kuin huono zombie-elokuva? Täysin yhdentekevä sellainen.”

Seuraavaksi käsittelyyn joutuu Mortal Kombat (1995). Sen arvio julkaistaan Muropaketissa 24.11.2019. Sarjan aiemmat arviot voit lukea alta:

Videopelileffojen kalkkunat ja klassikot – osa 1/8: Vuoden 2005 Doom oli hirveä floppi, mutta lopulta positiivinen yllätys

Videopelileffojen kalkkunat ja klassikot – osa 2/8: Vuoden 2006 Silent Hill oli hirvittävän tylsää tehostemössökauhua, jota edes Pyramid Head ei pelasta

Videopelileffojen kalkkunat ja klassikot – osa 3/8: Max Payne on Mark Wahlbergin surkeimpia elokuvia – Poissa on kaikki hyvä Remedyn peliklassikosta

Videopelileffojen kalkkunat ja klassikot – osa 4/8: Angelina Jolien ensimmäinen Tomb Raider jättää ristiriitaisen tunnelman

Videopelileffojen kalkkunat ja klassikot – osa 5/8: Vuoden 1994 Street Fighter on lajinsa kermaa ja mahtavan urpo toimintapläjäys

Tuukka Hämäläinen

"Olen kirjailija ja toimittaja, joka on avustanut Muropakettia vakituisesti vuodesta 2016 alkaen. Juttuja kirjoittelen pääasiassa pelipuolelle, mutta myös leffapuolella voi nimeni näkyä. Pidän eniten seikkailupeleistä, joissa voi edetä hiippailemalla, enkä koskaan lakkaa puhumasta Jurassic Parkista ja Metal Gear Solidista. Olen vannoutunut konsolipelaaja, jonka suosikkipelejä ovat esimerkiksi Outer Wilds, Death Stranding ja The Last of Us Part II."

Muropaketin uusimmat