Uusimmat

Mitä Harrison Fordin viimeisessä Indiana Jonesissa tapahtuu ja mikä sen nimi on? Vastauksia on luvassa pian, ohjaaja lupasi

15.11.2022 09:32 Muropaketin toimitus

Harrison Fordin viimeiseksi jäävä Indiana Jones -elokuva saa ensi-iltansa kesällä 2023. Ohjaaja James Mangold on luvannut ensimmäisen trailerin ilmestyvän pian.

Kun Loganista ja Coplandista tutulta James Mangoldilta kysyttiin Twitterissä, milloin yhä nimettömän Indiana Jones 5:n seuraava promomateriaali oikein julkaistaan, kuului vastaus ”30 päivän sisällä”.

Julkaisu on siis luvassa viimeistään joulukuun alkupuolella, mahdollisesti jo aikaisemmin.

Jos ihan tarkkoja ollaan, Mangold ei erikseen luvannut Twitterissä traileria, mutta koska Indiana Jones 5:n mainosvideo esitettiin D23-tapahtumassa jo syyskuussa, on aika päivänselvää, että se on julkaisuvuorossa seuraavaksi, hyvin todennäköisesti samanaikaisesti elokuvan ensimmäisen julisteen kanssa.

Pääosia Indiana Jones 5:ssä esittävät Harrison Fordin lisäksi Phoebe Waller-Bridge, Mads Mikkelsen, Thomas Kretschmann, Boyd Holbrook, Shaunette Renée Wilson, Toby Jones, Antonio Banderas ja John Rhys-Davies.

Elokuvan juonesta on liikkunut huhuja, mutta toistaiseksi tarina ollaan onnistuttu pitämään salassa, mikä on osaltaan kasvattanut kiinnostusta traileria kohtaan.

Indy-elokuvien jälkeen sankariarkeologin seikkailut saattavat jatkua Disney+-sarjassa:

Huhu: Indiana Jones -elokuvat loppuvat, mutta seikkailut jatkuvat Disney+:ssa

Muropaketin uusimmat